Ässiä ja kuvakortteja on rajallinen määrä, joten käteen jää välillä väkisinkin niitä jämäkortteja. Niin kai se vaan menee. Kokemus ja pelisilmä auttavat parempien korttien haalimisessa, mutta aina ei pokka pidä. Siinä voisi vissiin kehittyä, mutta kuka kertoisi, että miten?

Olen tiedostanut meidän vaatimattoman kisatavoitteemme tehdä pelkkiä nollia Tuitun kanssa riskialttiiksi. Riskialttiiksi sinänsä, että ei niitä virheitä saisi alkaa pelätä. Ohjaaminen ei saa missään tapauksessa mennä varomiseksi, varmisteluksi ja tuloskeskeiseksi. Kuuteen edelliseen starttiin olen ollut ihan tyytyväinen. Ollaan menty hyvällä draivilla ja asenteella, vaikka ollaankin tehty pelkkiä nollia :) En ole pelännyt, vaan oma fiilis on ollut positiivinen ja itsevarma. Eilen pakka sitten hajosi, enkä osannut ensimmäisen huonon kortin jälkeen pelata oikein. Käytiin tuloksellisesti melkein siellä toisessa ääripäässä, enkä harmikseni osannut hanskata sitä. Tätähän tää on, kultaisen keskitien etsimistä. Mutta löytyykö se koskaan? Eilen tuntui taas siltä, että mennään metsään ihan liian helposti, ihan syyttä.

Ostetaan kassillinen rentoutta, löysempi pipo ja unohdetaan sekavat pohdinnat tältä erää.

Minit tuomaroi Kati Wala. Radat oli pääsääntöisesti kivoja ja Tuitulle sopivia. Ei liian vaikeita, mutta sopivasti vääntöä. Ihanneajoista voidaan olla montaa mieltä, mutta jos kolmessa startissa yhteensä kolme koiraa tekee ihanneaikaisen nollan, ei niitä ainakaan liian löysiksi voi moittia.

Ensimmäiselle radalle tuli aika hoppu, mistä annettiin kyllä palautetta toimihenkilöille ihan suoraan. Ilmoittautumisessa sanottiin, että ollaan n. vartti aikatauluista myöhässä. No, siellä ei tiedetty, että tuomari ei muutakaan rataa, mutta ilmeisesti meidän olisi pitänyt tietää ja osata tehdä lyhyempi lämmittelylenkki. Tutustuminen aloitettiinkin etuajassa... Meitä kyllä odotettiin, mutta aika hätäiseen sai mennä. Onneksi ei lähdetty ihan alussa, joten ehdin tutustumisen jälkeen valmistautua rauhassa. Vaihtaa kengät ja sen semmoista ;)

Eka rata oli meiltä ihan sujuva. Tuittu lähti vähän jähmeän tuntuisesti, mutta oikein huomasin sen kiihdyttävän radan loppupuolella. Viimeisessä kurvissa tuli sitten rima alas. En oikein tiedä miksi, ehkä vedätin vähän liikaa...? Aika oli luokan toisiksi nopein ja muistaakseni yli sekunnin nopeampi kuin voittajalla... Mutta tämmöiseen tuuriinhan meidän suvussa on totuttu ;) Lea ja Inka tulivat näppärällä nollalla toisiksi. Myös Johanna ja Ilja tekivät tosi hienon radan, mutta pikkuchihulla ei vaan ole mahkuja tuommoisiin aikoihin, vaikka parhaansa tekee :(

Toiselle radalle lähtiessä tiesin, että kukaan ei ollut tehnyt nollaa. Pitäisi välttää moisten tietojen kuulemista aina viimeiseen asti. Suoritus kaatui ensimmäiselle putkelle, jossa Tuitun yksi tassu kävi väärässä putken päässä. Tuomari ei tästä hyllyttänyt, mutta eipä se meitä pelastanut. Putken jälkeen Tuittu jätti kepit kesken (?!) ja lopussa lopetin ohjaamisen ja otettiin meille kuulunut hylly... Eipä olla aikoihin tehty noin huonoa rataa. Mutta olipa muuten liukas keinu! Muillekin se tuotti ongelmia, Tuitulla tosin lähinnä nopeutti suoritusta. Ei ollut silti kiva kuunnella tuommoista kynsien rapinaa :(

Hyppärillä saatiin räpellettyä puhdas rata, mutta aika ei riittänyt mihinkään. Tai riitti se kuudenteen sijaan, mikä on meille ihan perussettiä hyppäreillä. Ihanneaika ylittyi kuitenkin melkein neljällä sekunnilla. Tuittu tuntui jähmeähköltä ja videolta näkee, että se liikkuikin kyllä tosi huonosti ja haki hyppyjä :( Onneksi päästään muutaman viikon päästä Elinalle. Hyppärin voittaja pääsi ihanneaikaan. Lea ja Inka tulivat toisiksi vai kolmansiksi vai mitensenytmenikään ;), mutta saivat myös yliaikaa...

Seurueemme saldoksi jäi siis yksi ainoa nolla. Paremminkin on joskus mennyt! Nyt ei ollut mitään vetoa vetämässä, joten ensi kerralla pitänee pistää taas ruoka kortille...

Luusteri sentään päti. Hengaili hienosti häkissä ja osasi hyvin treenijuttuja. Tehtiin kiertoja semmoisella liikennetötsällä. Luu teki superisti, vaikka jätin lelun puolisalaa. Ilman lelua ei kuitenkaan osannut ollenkaan. Tehtiin myös pari luoksetuloa Lean avustamana. Niissä ei mitään ihmeellistä. Namien kanssa seuraamista ja kaukoja. Olen ottanut härkää sarvista ja palannut tauon jälkeen kaukojen pariin. Aloin naksutella Luulle siitä, että se ei niele koko namikättä, vaan pitää kuonoa rauhallisesti paikallaan. Tämä on toiminut aikas hyvin ja ollaan pystytty tekemään jo asentojakin :) Sitten lainattiin myös semmoista harjoitusrengasta ja tehtiin sillä muutama toisto lelupalkalla. Ei Luu osaa vielä rengasta, mutta tulipahan kokeiltua.

Muuten Luu oli aika raskas. Lenkillä kiskoi ja sinkoili (lähinnä Kinan ja Johannan sulkun Vauhdin perään) ja hallissa teki yllätyshyökkäyksiä varomattomien ohikulkijoiden kimppuun. Luun elämä on tosiaan täynnä iloisia jälleennäkemisiä - eikä sen niin väliksi, vaikka tapaaminen olisi ihan ensimmäinen.