Treeniaikojen ja -paikkojen jakaminenhan on ikuinen ongelma. Eilen sai taas huomata, etteivät kysyntä ja tarjonta oikein kohtaa. Tällä kertaa tosin harvinaisemmalla tavalla... Anne-Marin peruttua vuoronsa sain käyttööni kaksi tuntia prime-time -aikaan. Samaan aikaan sitten omassa normaalisti hyvin aktiivisesti osallistuvassa ryhmässä kävi kato ja vain yksi koirakko pääsi paikalle. Oli aika luksusta! Ensimmäinen tunti käytettiin Marjan ja Hertan sekä Tuitun kanssa. Toiseksi tunniksi valloilleen pääsi pentuosasto, eli Nipsu sekä Kina Lean kanssa.

Tuitun kanssa tein vaan pari lyhyehköä ja helpohkoa pätkää, joista suoriuduttiin varsin suvereenisti. En edes halunnut yrittää mitään turhan vaikeaa, jotta sain vaan paremman ja varmemman mielen edellispäivän jäljiltä.

Nipsun kanssa tehtiin tuttuina juttuina putkea ja hyppysuoraa. Putkea se juoksi taas ihan keskenäänkin. Nyt se osasi myös palkata itse itsensä juoksemalla putken jälkeen mun kädessä roikkuvaan leluun... Kerran se myös hyppäsi minikorkuisen hypyn. Mulla on ehkä ihan vähän semmoinen olo, että olen kyseisen pikkukoiran kanssa vielä helisemässä.

Kolmen aidan suora namikipolle sujui vallan mainiosti. Tehtiin sama myös mutkaputken kautta. Ja tehtiin myös mutkaputki yhden hypyn kautta. Jos linjan saa kohdalleen, Nipsu irtoaa putkeen jo tosi kaukaa. Yhtä helposti se tosin jää jalkoihin pyörimään ja räkyttämään, joten irtoamisharjoituksia jatketaan huolellisesti.

Puomia ei tänään tehty, mutta uutena juttuna tutustuttiin pujotteluun. Koska en aio noin pientä pistää suorille kepeille vielä aikoihin, ajattelin kokeilla opettamista vinokepeillä. Niillä voi kuitenkin opettaa kaikki lähetykset, irtoamiset ym. systeemit. Vasta kepeillä ollessani rupesin pohtimaan, että mitenköhän se homma nyt sitten oikeastaan eteneekään... Navetan keppejä ei saa puoliksi ja 12 keppiä on aluksi vähän turhan pitkä pätkä. Päädyin sitten aloittamaan lopusta, eli vein Nipsun pujotteluun keskeltä, aluksi kahden, sitten neljän ja lopuksi kuudenkin kepin päästä. Estin hihnalla väärin menemisen ja hämmästyttävän nopeasti Nipsu ymmärsi idean. Muutamien toistojen jälkeen se jo "pujotteli". Katsotaan nyt muutaman kerran, johtaako tämä tyyli johonkin.

Esteillä Nipsu oli oikein pätevä, mutta muuten se ei kyllä osannut käyttäytyä ;) Odotellessaan se räkytti ja huusi ihan koko ajan. Ja tunki itseään hyppysiivekkeen läpi. Yritin välillä saada sitä rauhoittumaan syöttelemällä nameja ja harjoittelemalla istumista, kun en viitsisi tässä vaiheessa vielä pahallakaan sitä hiljentää. En mä tiedä, mitä tuommoiselle riekkujalle pitää tehdä??? Tuittu on revetä liitoksistaan aina yhtä hallitsemattomasti kuin lahna, ei sitä ole koskaan tarvinnut opettaa olemaan rauhassa.