Tiistaina treenattiin hakua Sääksjärven suunnalla ihan kamalissa olosuhteissa. Kylmää, märkää, pimeää ja kamala maasto. Keskilinjana oli peilijäinen tie ja maasto toiselta puolelta epämääräistä hakkuurisukkoa ja toiselta lähes läpikuljettavaa metsää, jonne piti könytä jyrkän harjanteen yli.

Päädyin ottamaan Tuitulle vain kaksi maalimiestä sille helpommalle puolelle. Ensimmäisen piston sai ihan helppoon paikkaan avonaisen metsäautoväylän päähän. Tuittu tosin kävi juoksentelemassa ympäri metsää, ennen kuin löysi piilolle. Rullan se oli ottanut ja lähtenyt tuomaan, mutta tiputti jossain vaiheessa. Luulen kyllä, että se tippui siltä vahingossa, koska näin Tuitun pysähtyvän n. puoliväliin matkaa ja touhuavan jotakin. Ilmeisesti se yritti ottaa rullaa uudestaan suuhun, mutta ei onnistunut ja tuli luokse ilman. Rulla oli nyt tosi kireällä, koska en halunnut sen menevän kainaloon. Lähetin uudestaan, ja uudella yrityksellä rulla tuli nätisti perille asti. Hyvä!

Toiselle pistolle Tuitun piti könytä hiekkaisen jyrkänteen yli, mitä se itse ensin vähän epäili. Kolmannella lähetyksellä se vihdoin punki itsensä ylös ja löysi tiensä suoraan maalimiehelle. Maalimiehellä se ei sitten ollut meinanut avata suutaan (!!!), kun maalimies auttoi rullan kanssa... Koko pantakin oli kuulemma lähtenyt jo kaulasta ja maalimies sai ahertaa Tuitun kanssa tovin jos toisenkin. Lopulta rulla päätyi koiran suuhun ja koira kohti lähetyspaikkaa. Siinä vaiheessa olin jo itsekin könynnyt jyrkänteen ylös Tuittua vastaan, mutta koska Tuittu toi rullaa eri kautta, se ehti laskeutua takaisin keskilinjalle ennen kuin huomasi minun olevankin siellä ylhäällä... Varsinainen helpotus koiralle siis tuo vastaan meneminen ;) Hyvin Tuittu kuitenkin viitsi kavuta vielä kerran, että sai rullan minulle asti.

Ei mitenkään kauhean kivat treenit tällä kertaa, mutta ehkä ensi kerralla sujuu taas paremmin. Tai sitten ei, mutta mitäs sitten.