On pitänyt niin kiirettä viikolla, että täytyy päivittää blogikin näin keskitetysti. Viime sunnuntaina hakuiltiin Ylöjärvellä. Tuitulla oli taas vähän huonompi päivä, mutta jotenkin räävittiin treenit läpi. Positiivista oli kuitenkin, että ilmaisut toimivat ihan sujuvasti. Tuittu haahuili muuten vaan.

Otettiin neljä maalimiestä, joista kolme kiintorullailmaisuja ja viimeinen suora palkka. Ensimmäinen meni vielä kaikkiaan ihan hyvin, mutta seuraavilla pistoilla etsiminen oli aika puolivillaista ja jouduin lähettämään useita kertoja. Rullakin oli taas välillä kainalossa, kerran molemmissakin, mutta muuten Tuittu otti sen pienellä avustuksella ihan hyvin.