Tiistaina etsittiin ukkoja Pikon Betonilla. Toisin kuin viikonlopun toko, tää oli Tuitusta supermahtavaa ja ihan sairaan hauskaa! Jos koira voi juostessaan nauraa suupielet korvissa asti, Tuittu nauroi. En tiedä, voiko mistään kisasaavutuksesta tai huikeasta menestyksestä saada ikinä niin suurta iloa ja nautintoa kuin siitä, kun näkee miten koira oikeasti nauttii jostain tekemisestä. 

Ukkoja oli kaikkiaan neljä, kaikki irtorullailmaisuja. En tiennyt maalimiesten sijaintia. Lähetin Tuitun aluetta kiertävää tietä pitkin ja sehän lähti. Ehdin juuri ajatella, että nyt se vain juoksee päättömänä juoksemisen ilosta, kun se jo tulikin luokse rulla suussa. Hyvää työtä siis.

Toista jouduttiinkin etsimään kauemmin. Hienosti Tuittu eteni alueella ja tutki paikat itsenäisesti. Se kiipeili kaiken maailman telineillä ja kasoilla niin (uhka)rohkeasti, että melkein jo hirvitti... Alueen nurkassa se yritti pariin otteeseen lähteä kolmannen ukon menojälkien perään, mutta sain sen huutamalla takaisin. Vähän se oli jo oikeankin ukon hajulla, mutta jouduin jäämään odottelemaan, että se malttoi tarkentaa. Ilmaisu taas ok.

Kolmannella kävikin jotain, mitä en olisi ikinä voinut kuvitellakaan. Maalimies oli sorarinteessä pienen kumpareen takana. Rinteen edessä oli kaksi isoa sorakasaa, joiden väliin jäi ikään kuin sola, johon haju varmaan kasaantui tehokkaasti. Siinä, parikymmentä metriä ennen piiloa, Tuittu teki kiintorullailmaisun! Koira, jonka kanssa on tahkottu irtorullilla ikuisuus ja treenattu kiintorullaa pari hassua kertaa. Ennen kuin ehdin edes ajatella (tai selvittää maalimiehen sijaintia), kielsin ja otin rullan pois suusta. Lähetin uudestaan, ja taas sama homma! Siinä vaiheessa totesin, että tätä on ihan turha rueta ratkomaan tai hinkkaamaan nyt, kun olin itsekin ihan hämmentynyt tapahtuneesta, ja otin kiintorullan irti pannasta. Sitten Tuittu malttoi etsiä tiensä piilolle asti ja otti hetken emmittyään irtorullankin.

Tuittu selvästi väsytti itsensä alun hullulla juoksentelulla. Rullahässäkkäkin saattoi mennä osittain hyytsäämisen piikkiin. Sitkeästi se silti teki hommia, vaikka parhaan terän puuttuminen alkoikin näkyä. Viimeistä ukkoa etsiessä jouduin taas auttamaan omalla liikkeelläni, kun Tuittu oli huidellut piilosta jo ohi. Mun suuntaan kääntyessään se sitten bongasi ukon ja teki ihan hyvän ilmaisun.

Kaikkiaan Tuitulta kuitenkin oikein hyvää työtä. Se oli taas semmoinen hieno pieni koira, jollainen se osaa parhaimmillaan olla :)