Valmennusryhmä on kyllä viime viikkoina ollut kaikkea muuta kuin kunnianhimoisesti ja aktiivisesti treenaava... Eilen Tero pääsi pitkästä aikaa mukaan, mutta mitään suunnitelmia meillä ei ollut nytkään. Mutta kai tärkeintä on kuitenkin se, että sen vähän mitä tekee, tekee kunnolla ja oikealla asenteella...? Ja marraskuun lopulla touhuun tulee muutos, kun saadaan muutama koirakko lisää ja treeneihin toivon mukaan jonkunlaista järjestelmällisyyttä.

Nyt tehtiin kaksi radanpätkää, joista ensimmäinen oli meille aika helppo. Korjattiin jotain kohtaa, mutta toisella yrittämällä koko rata hienosti läpi. Toisella jumitettiin taas ekankin edestä. Tuittu possuili kontaktinameja kytätessään minkä ehti ja muutama valahtanut kaarroskin meni kyllä koiran huonon keskittymisen piikkiin. Toistojen myötä alkoi pikkumustakin tsempata ja saatiin tehtyä ihan hyväkin rata. Radalla oli pari aika tiukkaa keppikulmaa. Ne Tuittu hoiti hyvin, kun vain itse onnistuin olemaan sössimättä. Kontakteista oli puomi ja aa. Puomilla Tuittu lipsahteli pois kontaktilta omia aikojaan, vaikka tulikin hyvin kipolle asti. Aalla se teki pitkästä aikaa pienen loikkauksen (kun vedätin palkka kädessä aika reilusti...). Sen kanssa pitää siis pitää taas silmät auki.

Huomasin muuten alkaneeni jostain syystä suosia sylkkäreitä tietynlaisissa paikoissa, vaikka niihin olisi voinut valssinkin vääntää. Ehkä sylikäännökset sopivat tällaiselle hitaalle ja kömpelölle, huonon koordinaatiokyvyn omaavalle rautakankiohjaajalle jotenkin paremmin...? :D

Loppuun tehtiin vielä muutamat pujottelut ja kontaktit palkaten. Otin puomia pelkän tyhjän alustan kanssa niin, että vaadin pysähtymisen oikeaan kohtaan ja palkkasin vasta siitä. En hyväksynyt myöskään hipsuttelukontakteja, vaan alas piti tulla reippaasti.