Tänään hurahti kymmenisen tuntia Huotarien kouluttajien koulutuksessa sekä Peten vetämissä treeneissä. Aika paljonhan noissa koulutuksissa tulee samojen asioiden toistoa, mutta aina mukaan tarttuu myös uusia ajatuksia ja pohdittavaa. Pidin kyllä pariskunnan vauhtia, iloisuutta ja koiran motivointia korostavasta ajatusmaailmasta.

Ratatreeneissä väännettiin aika perusjuttuja. Tehtiin aluksi semmoinen lyhyehkö ja aika helppo pätkä, jossa kyllä joka koirakko sai aikaa kulumaan ;) Tuitun sain kerran molempien radalla olevien putkien vääriin päihin, muuten selvitettiin pätkä periaatteessa virheittä. Periaatteessa ;) Pete tarttui mun tiukkaan käskytykseeni ja pisti mut juoksemaan pelkkiä estekäskyjä käyttäen. Ja nekin piti sanoa kiltimmällä äänellä... Tuntui aika oudolta mennä niin rauhallisesti, kun juuri on alkanut oppia lietsoa itseään radalla aggression partaalle ;) Olisi pitänyt olla joku meidät hyvin tunteva katsomassa, mutta Peten silmään Tuittu kulki "kiltimmällä" ohjauksella keskittyneemmin ja vapautuneemmin (ja lujempaa?). Itsestäni se tuntui kamalan hitaalta, mutta todennäköisesti vain siksi, etten säätänyt radalla niin hirveästi. Toinen juttu oli rytmitys, eli en saisi jättää Tuittua kovin kauaksi, vaan mun pitäisi tietyissä kohdissa vähän odottaa sitä ja juosta lähempänä.

Toinen rata olikin semmoinen superhelppo lyhyt juoksupätkä, jolla piti vain saada loppuun hyvä fiilis. Sekään ei kyllä onnistunut kerrasta, kun Tuittu jätti kepit väliin ja varasti kesken radan maaliin, johon olin jättänyt palkan odottamaan... Irtosi kyllä ihan hienosti loppusuoran hypyille :) Toisella kertaa jätin palkan keppien jälkeen, mutta Tuittu ajautui kakkosväliin meinattuaan ensin taas huitaista koko pujottelun ohi. Lopuksi otin sitten koko pätkän palkat taskussa ja hyvin meni. Ohjasin myös tosi kiltisti ja kehuin iloisemmalla äänellä. Pete kehui siitä mua :)

Tuli taas vähän ristiriitainen olo uusista opeista. Juuri keväällä Orenius käski vain prässätä ja prässätä, ja nyt pitäisi unohtaa jatkuva säkätys ja muuttaa äänensävy iloisemmaksi. Ymmärrän kyllä molempien pointit, ja molemmat tyylit sopivat joillekin koirille. Pelkkien estekäskyjen käytössähän on se pointti, että koiralle annetaan selkeä tehtävä, jonka se voi tehdä täysillä, ilman että sen tarvitsee keskittyä kuuntelemaan ohjaajan papatusta. Se, kumpi lopulta on Tuitun kanssa oikea suunta, ei mulle vielä selvinnyt. Ehdottomasti täytyy sulatella tämänpäiväistäkin ja kokeilla käytännössä, miten se alkaa vaikuttaa. Ainakin kehujen äänensävyyn aion yrittää kiinnittää huomiota. Hyvää ei tarvitse välttämättä huutaa niin terävästi... Ainakin Pete sanoi, että Tuittu selvästi reagoi positiivisesti mun iloisempiin kehuihin radalla.

Näiden kaikkien vanhojen ja uusien näkemyksien keskeltä pitäisi sitten pystyä muodostamaan se oma visionsa, jonka mukaan etenee. Siitä huomaa olevansa vielä ihan noviisi tässä lajissa, että se oma näkemys ei ole niin vahva, etteikö se voisi heittää totaalisesti häränpyllyä, kun hoksaa jonkun uuden jutun. Olisi kuitenkin aika tärkeää tietää, mitä haluaa, että voi tavoitella ja saada sen, mitä haluaa ;)

P.s. Tuittu kiittää Tiinaa uudesta kivasta lelusta! Se toimii mainiosti myös tyynynä.

1846812.jpg