Ollaan muuttamassa Tuitun kanssa syyskuun lopussa uuteen kotiin, joten oltiin lauantaina Oriveden kisoissa viksuja ja hommattiin jo parit hyllyt valmiiksi varastoon. Johonkin ne tulevat palkinnotkin on kuitenkin laitettava!

Ekalla radalla oli harjoitustuomarina Savikon Seppo. Ihan kiva rata, ei kovin vaikea, mutta ei ihan läpijuostavakaan. Jonkun verran tosin semmoisia sivusuunnassa vetämisiä ja tökkäisyjä, jotka eivät ole vahvin lajini. Heti alussa oli hyppykuvio, jossa sai vähän kiirehtiä valssaamaan pariin kohtaan. Myöhästyin heti siinä ekassa, valssi valui, koordinaatit hukkui ja tökkäisin Tuitun seuraavan hypyn väärälle puolelle. Eli se oli sitten siinä, esteellä 2C. Loppurata meni ihan jouhevasti, mitä nyt jäätiin puomille vähän junnaamaan. Tuittu loikkasi kontaktilta alas ja käskin sen takaisin. Se ei mitenkään pystynyt jättämään takatassuja kontaktille, vaan tipahteli vaan puolelta toiselle. Aikamme siinä säädettyämme jatkettiin kuitenkin törkeästi loppuun. Loppusuoralla Tuittu irtosi niin hyvin, että vaihdoin suunnittelemani pidemmän reitin takaaleikkaukseen.

Hyppärillä päästiin sitten ihmettelemään Mujusen kiemuroita. Ja ihmettelemistä riitti! Salme oli kuulemma saanut inspiraation rataan John Travoltan elokuvista... Rata alkoi kuudella lomittaisella hypyllä, joiden ohjaamisessa tyylikkäistä käsiliikkeistä olisi saanut lisäpisteitä ;) Jos alun valsseista tai takaaleikkauksista selvisi, sai hengähtää ihan pienen hetken, kun koira kepitteli ja juoksi pari suoraa putkea. Sitten lähdettiin vauhdikkaalle loppusuoralle, jonka päässä piti kierrättää kaksi hyppyä takaa mahdollisimman epäloogisesti.

Rata oli todella ärsyttävä ja suosi hitaita, kädessä vietäviä koiria. En oikeasti keksi, miten sen olisi saanut vietyä sujuvasti nopean koiran kanssa. Rataantutustumisen jälkeen tuli olo, että eihän tähän voi suhtautua kuin huumorilla... Ja niin taisi tulla melkein kaikille muillekin! Eipä ole aikoihin ollut kisoissa noin hyvä tunnelma! Yleisö eläytyi jokaiseen suoritukseen kuin arvokisoissa konsanaan, huusi, kannusti, nauroi, kiljui, tsemppasi ja taputti. Kaikki hyllyttäneet ohjaajat näyttivät tulevan maaliin nauraen (ja niitä oli paljon! :D ). Ja koirat, ne nauttivat! Oli ihana nähdä hitaampienkin koirakoiden innostuvan juoksemaan ja nauttivan vauhdin hurmasta. En tiedä johtuiko se vain rataprofiilista vai tarttuiko suorastaan hurmoksellinen tunnelma niihinkin. Ei hitsi, tällaistahan agilityn pitäisi olla...! Hauskaa! Piristävä ja aiheellinen muistutus itse kullekin.

Niin, Tuitulle radalta kertyi ainakin vitonen ja pari hyllyä. Kielto keppien aloituksesta vähän pänni, mutta harmistus ehti haihtua jo loppusuoran koukeroissa, joissa mulla ei ollut mitään jakoja... Mutta ei se mitään :) Kati ja Svante tekivät melkoisen taistelunollan. Tosi hyvä rata aina loppuun asti, jossa Kati sitten olikin jossain ihan muualla kuin piti ja Svante menossa johonkin ihan muualle kuin piti... Hienosti kuitenkin klaarattu (koskaan ei saa luovuttaa!), siitä nolla ja kakkossija. Kuten muuten ekaltakin radalta, joten melkoista tulostahtia Kati ja Svante pitävät yllä!