... kaikui aamupäivällä Niihamassa, kun treenattiin Jari Suomalaisen opastuksella. Meikäläisen kunto loppui siis taas vaihteeksi kesken. Luulen kyllä, että keuhkoihin pisti osittain pölyävän hiekankin takia. Ei pelkästään hengästyksen.

Ensimmäinen reilun 20 esteen pätkä tehtiin nollana läpi, mutta korjailtiin muutamaa paikkaa. Alun hyppykierrätyksessä Tuittu ei reagoinut mun haltuunottoon, joten siitä palkkailtiin pariin kertaan. Jos jatkossa myös muistaisi pitää tämmöisissä kohdissa käden niin alhaalla, että pieni koira näkee sen! Keppien jälkeen en kääntänyt tarpeeksi tiukasti, vaan Tuittu haki vähän putkea, joten siitäkin pinnistettiin joku kymmenys pois. Yhdellä renkaalle viennillä Jari neuvoi mua jäämään kauemmaksi, niin että väliin jäi yksi este. Tuittu kääntyi ja irtosi renkaalle hienosti, vaikka en tuotakaan olisi uskaltanut kokeilla. Yhden putkelta putkelle menon tässätässätässä-valssi vaihdettin persjätöksi ja putkelle ohjaamiseksi ilman turhia hidasteluja.

Puomilla Jari kiinnitti huomiota mun kehuihin, jotka tulivat vasta siinä vaiheessa, kun Tuittu söi namejaan. Kehut siis sillä hetkellä, kun Tuittu tulee toivottuun paikkaan! Kehua voi siis käyttää kisassakin, jossa muuta palkkaa ei ole.

Toinen pätkä olikin vähän vaikeampi ja saatiin ihan virallisiakin virheitä aikaiseksi. Tai ainakin yksi hylly. Ja tällä radalla mä en enää saanut itsestäni tarpeeksi irti, enkä tainnutkaan tehdä koko rataa kertaakaan putkeen. Niillä pätkilläkin sai juosta tarpeeksi. Alun takaakierrot ja tiukka leikkaus menivät ihan hyvin, mutta sitten Tuittu bongasi suoran putken jälkeen nameja (tai namin hajuja) maasta ja unohtui nuuskimaan kesken kaiken... Uudella yrityksellä ja tiukemmalla käskytyksellä se vihdoin keskittyi oikeaan hommaan. Ansaputken ohiviennissä tein jaakotuksen, joka toimi tosi hyvin. Kepeille vienti oli tällä pätkällä parilla ekalla kierroksella vähän semmoinen löysä heitto, kolmannella kerralla sitten pinnistin vähän lisää ja vein paremmin.

Samantapaista pinnistystä tarvittiin tämän radan putkelta putkelle viennissä, jossa paikalla odottamalla ei koiralle saanut kerrottua oikeaa suuntaa, vaan se poukkasi puomille. Kun vaan jaksoi ottaa ne muutaman juoksuaskeleen (no ei ollut helppoo!) ja hakea koiran putken suulta, sen sai vietyä omalla liikkeellä putkeen ihan luontevasti.

Ei siis mitään maatamullistavan uusia ajatuksia tai ohjauskikkailuja, mutta mahtavaa rääkkiä! :) Semmoiset ihanan kamalat treenit, jossa keskityttiin ihan perusohjaamiseen ja liikkumiseen. Vahvisti omia ajatuksiani siitä, että ohjaaja ei saa lipsua tai laiskotella _yhtään_, jos haluaa koirankin tekevän parhaansa. Jari oli sopivasta rääkkäämisestä huolimatta tosi mukava kouluttaja, mielellään menisin uudestaankin.