Neljäs kerta toden sanoo! Treenattiin kaksin Sinin kanssa, selvittiin nopeasti ilman viivytyksiä ja vastoinkäymisiä, ja molempien koirien treenit meni tosi hyvin! Oltiin jossain Linnainmaalla, pienessä metsikössä, jossa ihanan tasainen ja helppokulkuinen maasto :)

Tuitulle taas kolme ilmaisua. Eka kaikin puolin hyvä, suoralla pistolla maalimiehelle ja varma rullantuonti. Toinen laitettiin ehkä turhan lähelle ekaa, ja Tuittu kaarsi pistolta taaksepäin tsekkaamaan ekan piilon. Huusin pois, tuli hienosti, ja lähetin vähän edempää. Nyt löytyi äijä, ilmaisukin taas juuri niinkuin pitää. Tai no, kolmio on vähän hakusessa, kun olen vähentänyt liikkumista ja yrittänyt saada rullantuontiin "omatoimisuutta".

Viimeisellä sai taas ihastella sitä, millainen pieni musta koira voi parhaimmillaan olla. Se juoksi ensin ohi maalimiehestä ja ajautui piilon taakse niin, että väliin jäi semmoinen erittäin märkä suo-lammikko-alue. Sieltä se sitten sai hajun maalimiehestä ja Sinin mukaan _ui_ märän pläntin läpi. Ja siis Tuittu ei ui, ei millään, se inhoaa vettä ja kiertää lätäkötkin. Tuossa voidaan siis puhua jo jonkinasteisesta maalimiesmotivaatiosta :) Kaiken kärsimyksen jälkeen Tuittu ei edes jäänyt kärttämään palkkaa, vaan teki vielä nätin ilmaisun.

Muutenkin Tuittu oli tänään tosi hyvässä vireessä. Olen vähän pelännyt, että ollaan hakuiltu nyt liian usein ja olen saanut sen kyllästymään. Se kun on rämpinyt tuolla metsissä välillä vähän kypsän näköisenä. Ilmeisesti maaston vaikeudella on vaan ollut iso merkitys, sillä nyt, kun se pystyi juoksemaan, se todella juoksi. Keskilinjalta se suorastaan ampaisi matkaan ja näytöille yritti varastaa. Toistot ovat siis toisaalta tuoneet sille varmuutta, mitä pieni musta koira tarvitsee. Nyt kuitenkin höllätään tahtia, eikä hinkata ilmaisuja enää tällä monta kertaa viikossa -tahdilla.

Kotimatkalla poikkesin vielä Niihamaan ottamaan pienet tokotreenit. Kenttä oli kyllä vielä suurimmaksi osaksi jäässä, mutta pystyi siinä jotain tekemään. Kävin tekemässä ja palkkaamassa ruudun Tuitun odottaessa autossa. Otin ensin vähän seuraamista ja sitten virittelin ruutuun. Tuittu katsoi oikeaan suuntaan ja lähtikin hyvin, mutta pysähtyi ennen etumerkkejä. Se ei vaan osaa, ei hahmota. Mitä mä teen??? Lähetin lähempää, jolloin se sai itsensä ruutuun ja löysi yllätyksekseen namikipon. Tämän jälkeen vielä pari toistoa, joilla se sitten ampui suorilta kipolle, kun tiesi mihin mennä.

Sitten otettiin tunnaria, jota tehtiin viimeksi joskus syksyllä. Tässä sai taas puistella päätään ja päivitellä pienen mustan koiran aivoituksia... Rauhoittelin sen hetkeksi sivulle ja lähetin. Tuittu meni siististi kapuloille, haisteli, merkkasi oman, mutta ehti mennä siitä ohi ja avasi suunsa seuraavan kapulan kohdalla... Ja tässä vaiheessa iski schipperkekohtaus. Se "bongasi jotain" läheiseltä pellolta, sinkosi sinne ja juoksi häntä suorana muutaman kierroksen. Sitten se tuli takaisin ja otin sen uudestaan sivulle, jossa se istui totaalisen viilipyttynä, kuin mitään ei olisi tapahtunut viimeiseen puoleen elämään.

Lähetin uudestaan kapuloille. Tuittu meni, haisteli, nosti oman, mutta tiputti sen ja jäi vielä arpomaan. Aikansa säädettyään se toi kuitenkin oman, kertaakaan vääriä suussa käyttämättä. Otettiin vielä toinen kerta, joka ihan nappi. Oma osui kohdalle ehkä kolmantena, Tuittu lopetti haistelun siihen ja toi heti.

Lopuksi lähetin vielä ruutuun, jossa oli tyhjä kippo. Tuittu muisti paikan edelleen, meni hyvin ja pysähtyi nätisti käskystä.

Ennen kotiinlähtöä tehtiin sitten vielä lyhyt metsälenkki, jossa Tuittu intoutui juoksentelemaan pitkin poikin. Varsin touhukas aamu siis, ja sen jälkeen pieni musta koira on nukkunut varsin tyytyväisen oloisena.