No niin, perseelleenhän se startti meni. Mutta vaikka olisi niiin helppo syyttää agisählyn painoa jaloissa ja kamalaa nälkävapinaa, joka iski ennen rataa, niin ei vaan voi. Ihan omaa huonouttani mokasin! (Ja jaksoin juosta ihan hyvin.)

Heti kolmantena esteenä oli hyppy, jossa oli ilmiselvä jaakotuspaikka. Mä olin suorastaan innoissani, kun pääsin kerrankin toteuttamaan tätä ahkerasti treenattua kuviota kisatilanteessa. Ja mitä mä teen? Saan koiran pysähtymään ennen hyppyä! Otin sitten vauhtia pois vähän turhankin innokkaasti ja unohdin ohjata tms. Seuraavana esteenä oli puomi, jossa päätin sitten hyödyntää vitosen ja pysäyttää Tuitun kunnolla. Juoksin kontaktista ohi - ja Tuittu tuli perässä. Karjaisin "takaisin!", ohjasin tassut maahan asti ja seisotin hetken. Mielessä kävi, että pitäisikö häipyä radalta, mutta jatkoin kumminkin törkeästi loppuun.

Loppusuoralla Tuittu vielä pyörähti ympäri ennen yhtä takaaleikkausta. Ohjasin varmaan jo aika roiskien. Muuten tosi hyvä rata, Tuittu kulki hyvää vauhtia. Kisakirjan saaminen aiheutti melkoisen hämmennyksen, kun hyllyn sijasta sihteerinlappuseen oli kirjattu 10. Puomilla hyllytys oli "tuomittu" merkinnällä "5 jalka". Varsin mielenkiintoinen tulkinta tuomariharjoittelijalta... Mutta saatiin sitten taas vähän jossiteltavaa. Hävittiin voittajalle (jota nopeampia me yleensä olemme) alle kolme sekuntia. Mihinkähän aika olisi riittänyt ilman hypyllä pysähdystä, kontaktille palauttamista ja loppusuoran pyörähdystä...

No, Lea ja Inka tekivät nollan ja tulivat kolmanneksi häviten voittajalle n. sekunnin. Vähän sekin mietitytti, sillä Lea luuli heidän ottaneen kiellon 9-hypyllä ja ohjasi loppuradan ihan löysäillen.

Mitä tästä opimme (taas)? 1) Aina pitää ohjata täysillä loppuun asti (Niin Lea!!!) 2) Hyvällä ajalla ei tee yhtään mitään, jos ei pysty tekemään nollaa.

Ja 3) Jossittelusta ei ole mitään iloa.