Tänään treenattiin agliliitoa omatoimisesti, Irman löhötessä etelän lämmössä. Improvisoin pari peruskiemuraista radanpätkää. Olin nukkunut edellisenä yönä n. kolme tuntia (ja sain yhden jo myöhässä olevan harkan melkein valmiiksi...) ja viettänyt aamupäivän häämessuilla (ei, en ole menossa naimisiin, hoidin vain kaason velvollisuuksia). Vähemmästäkin on puhti pois ja aivot narikassa.
Sorruttiinkin muutamiin huolimattomuusvirheisiin, mutta enemmän häiritsi Tuitun pöhköily. Se livisti heti ensimmäiselle radalle lähtiessä juoksentelemaan pitkin kenttää nenä liimaantuneena lattiaan. Eikä antanut kiinni. Kyllä, koirani on 6-vuotias ja olemme harrastaneet agilityä kohta viisi vuotta. Kyllä, koirani on Tuittu... Kun lopulta päästiin aloittamaan, tehtiin heti alkuradasta joku virhe (Tuittu taisi tulla keinun läpi), ja kun palasin taas alkuun, Tuittu yritti edelleen karkailla. Se alkoi luimuilla lähtöpaikalla ja tunki ulko-ovelle :( Mulla pyöri heti tietenkin kaikki worst case scenariot päässä ja ajattelin, että nyt sen paniikkihäiriö on siirtynyt navetallekin... Sain pienen kuitenkin pysymään nahoissaan, kun hain sen pari kertaa lähtöön ja istutin siihen ihan normaalisti. Ihan hyvin Tuittu lopulta pysyikin lähdössä ja liikkeellä päästyään huiteli ihan vanhaan kunnon malliin :)
Seuraavallakin radalla se yritti karata, kun piti siirtyä lähtöön, mutta saatiin homma hoidettua paljon vähemmällä säädöllä. Loppua kohti Tuittu selvästi rentoutui ja pystyin pitämään sitä lähtöalueella irti. Kovasti mua kyllä ihmetyttää Tuitussa moinen käyttäytyminen :( Rataa se juoksi koko ajan ihan normaalivaihteella, vaikeudet liittyivät nimenomaan lähtöpaikkaan. Ehkä sitä sitten vaan ahdistaa jäädä lähtöön, kun lähellä on muita koiria. Ei hyvä, ei.
Kommentit