Hakuiltiin tänään pitkästä aikaa. Vielä pitempi aika on siitä, kun on viimeksi treenattu pimeässä, suorastaan ikuisuus. Em. seikoista johtuen otin Tuitulla tosi simppelin treenin, neljä valmista äijää, kaikki suoria palkkoja. Oltiin Lahdesjärvellä, joten maasto oli suht helppoa, eikä luntakaan ollut älyttömästi. Tuitun äijät jätettiin silti vähän lähemmäksi (n. 30 m), koska halusin sille ennen kaikkea kivan treenin, josta jäisi onnistunut fiilis.

Tuittu oli kovasti menossa alueelle jo edellisen koiran aikana, vinkui - ja jopa haukkui! Kun sitten sen vuoro tuli ja lähetin ensin vasemmalle, se työskenteli kuitenkin todella huonosti. Eka pisto jäi pieneksi ympyräksi, toisella se lähti laiskasti, työskenteli taaksepäin ja kävi tutkimassa vanhan piilon. Huutelin sitä jo takaisin, kunnes se bongasi maalimiehen.

Toisellekin pistolle se lähti ihan diipadaapa-asenteella ja häiriintyi muka kamalasti ojan ylityksestäkin. Toisaalta se myös kyttäsi toisen puolen siirtyvää maalimiestä. Menin lähettämään ojan toiselta puolelta, jolloin Tuittu lähti oikeaan suuntaan, mutta haahuili aikansa ennen löytöä. Kyllä se näytti töitä tekevän, mutta ei erityisen intensiivisesti. Maalimiehet ja minä kehuimme kovasti Tuittua piilolla ja yritin muutenkin olla positiivinen. Kolmannelle pistolle Tuittu heräsi ja skarppasi. Lähetys oli hyvä ja maalimies löytyi suoralla pistolla. Myös neljäs pisto oli ihan siedettävää työtä, joskaan ei edelleenkään parasta Tuittua.

Luulen, että Tuittu on vähän tympiintynyt ilmaisujen hinkkaamisesta. Sitä myös selvästi sekoitti hajumielikuvat, joita on pari kertaa tehty, mutta joiden ideaa se ei oikein ole hoksannut. Yksinkertaisesti siis maalimiesmotivaatio vähän hukassa. Nyt, kun se sai suorat palkat eikä joutunut tekemään mitään "ihmeellistä", työskentely parantui selvästi seuraavilla pistoilla. Oli mun teoriassa sitten perää tai ei, niin jatketaan varmaan muutamilla motivaationnostatustreeneillä. Ei niistä haittaakaan voi olla.