Kuten blogiaktiivisuudestakin huomaa, me ollaan pidetty kunnon joululoma. Eilen oltiin sitten agiliitotreeneissä melkein kuukauden tauon jälkeen. Alkukankeuksista kärsittiin jo kotiparkkiksella, kun uskollisen talviautoni molempien ovien lukot olivat niin umpijäässä, että aikani turhaan huhkittua jouduin soittamaan siskon hätiin. Treeneihin siis päästiin, mutta eipä sielläkään mennyt ihan putkeen.

Tuittu kyttäsi edelleen Hania ja paineistui Tommin koirien louskutuksesta :( Se luikki suunnilleen pitkin seiniä, eikä suostunut jäämään lähtöön. Svantesta Tuittu sai selvästi vähän tukea, ja pystyi suorittamaan esteitä, kun serkkupoika oli turvaamassa selustan... Ekalla radalla saatiin tehtyä joku pätkä, vaikka Tuittu ei ollutkaan yhtään oma itsensä eikä esim. irronnut normaaliin tapaan. Ekan radan jälkeen vein sen autoon odottamaan, että sai edes rentoutua hetkeksi. (Itsekin olisi voinut sinne jäädä, eipä tuollainen jatkuvan kuorohaukunnan kuuntelu mikään nautinto ole.) Toisella radalla kentän kulmassa oleva lähtö ja maali olivat ylivoimaisia, mutta muuten saatiin tehtyä koko rata. Tuittu jopa pujotteli (toisia kohti), vaikka ekalla radalla se onnistui vain, jos olin itse ulkoradan puolella. Ja hieman luottoa loi se, että tällä pätkällä Tuittu tuntui jopa vähän Tuitulta, sen menossa oli jo tekemisen meninkiä :) Silti, viimeisen hypyn se skippasi ja suoritti sen sijaan omavalintaisen hypyn...

Tällä hetkellä en oikein tiedä, mitä ajatella. Katsotaan nyt vielä eteenpäin, alkaako pikkuinen vapautua vai pitääkö tuossa ryhmässä treenaaminen jättää. Kovasti olen tykännyt tuossa ryhmässä käydä, joten toivottavasti päästään tästä yli.