Eilen Ylöjärvellä. Kisojen jälkeen teki mieli lähinnä vetää itsensä naruun. Kaksi keppivirhettä, pudonnut rima, kontaktilta livistäminen, putken väärä pää, väärä putki, kolme hyllyä. Ja nämä kaikki vain kolmessa startissa! Eniten silti veetutti se, miten surkea olin. Ei yhtään yritystä eikä tsemppiä, pelkkää epätoivoista ja päämäärätöntä haahuilua. Häpeän, ja otan toivottavasti opikseni.

Tuomarina kaikilla radoilla oli Sisko Pulkkinen. Radat olivat helppoja ja melko läpijuostavia, muutama tarkempi paikka oli sentään haasteena. Ensimmäinen ratamme kaatui heti alkumetreille, kun Tuittu livisti puomin alastulolta. Ei siitä olisi varmaan vitostakaan tullut, mutta rääkäisin koiran takaisin lähes automaattireaktiona. Ihan hyvä vaan. Hyllyn jälkeen jatkoin rataa (vaikka tuommoisen jälkeen voisi mun mielestä häipyä radalta, en vaan jotenkin tajunnut) ja väkisinhän se meni taas vähän puolitehoiseksi. Harmitti, kun en yrittänyt tosissaan vaikeaa keppikulmaa, nyt huitaisin Tuitun kakkosväliin. Tai en edes huitaissut, mutta en yrittänyt estääkään. Loppusuoralla vedätin keinulta (mikä oli kyllä aika hyvä!) vissiin liikaa ja sarjalta tippui ensimmäinen rima.

Toisella radalla Tuittu teki käsittämättömän pujotteluvirheen. Kepeille tultiin putkesta lähes suorassa linjassa. Vedin Tuittua ensin voimakkaasti itseeni päin, ettei se lukitse suoraan edessä ollutta puomia, mutta vein silti ihan normaalisti ja suoraan kepeille. Tuittukin haki kepit hyvin, katsoi eteensä, mutta aloitti väärältä puolelta! Ainut, mitä epäilen, on, että vein kuitenkin sitä kädessä liian pitkälle ja vedin väärälle puolelle, mutta kyllä Tuitun silti tuommoinen keppialoitus pitäisi hanskata. Kentän ulkopuoleltakin nähden se kuulemma selvästi haki itse aloituksen. Äh. Lopussa otettiin vielä hylly, kun en ohjannut ja annoin Tuitun itse valita seuraavan esteen. Mikä luonnollisesti oli putken väärä pää. Puomin kontakti otettiin tälä radalla taas varman päälle. Sain hyvin etumatkaa ja menin vastaanottamaan. Tuittu pysähtyi liian aikaisin ja hipsi viimeisen askeleet, mutta sentäs reagoi.

Viimeinen rata oli agilityrata ilman puomia. Naurettavan helppo profiili. Ajattelin tutustumisessa, että jos tästä ei tule nollaa, täytyy olla _todella_ surkea. Ja tadaa! Todella surkea ohjaaja ilmoittautuu! Selvittiin nollalla kuitenkin viimeiselle esteelle asti, jos siitä nyt jotain lohtua saa. En silti ollut omaan menooni yhtään tyytyväinen. Muistan ajatelleeni kesken radan, että "Ei kyllä oikein jaksais juosta... ja mihinkähän tämän esteen jälkeen piti mennä... onkohan vielä pitkä matka...?!" Siis oikeasti, agilitykisaradalla!!! Ja kun polla ei nyt vaan kestä nollien tekemistä, niin aalla, ennen kahta viimeistä hyppyä, piti lopettaa ohjaaminen, jäädä himmailemaan ja päästää koira tyrkyllä olleeseen putkeen. Okei, koko kohta olisi kannattanut ottaa toiselta puolelta, mutta tiedän että pienellä vedätyksellä ja päättäväisyydellä se olisi onnistunut noinkin. Vaan kun ei, niin ei.

Aika rankasti tuli mentyä itseensä eilisten esitysten jälkeen. Nyt on pakko keskittyä vaan jatkoon ja kaivaa ensi sunnuntaille rutkasti kisatsemppiä ja apinanraivoa. Eihän me nyt oikeasti näin huonoja olla!