No niin, tänään meni sentään vähän paremmin, vaikkei syytä juhlaan ollut vieläkään.

Agilityradalla tarkoitus oli keskittyä siihen hemmetin kontaktiin. Muuten rata menikin vähän löysäilyksi, päästin Tuitun tekemään pari pitkää kaarrosta ja melkein unohdin itsekin radan. Huusin vain "apua!", kun olin yhtäkkiä jotenkin ihan väärinpäin... Jotenkin sain pelastettua tilanteen ja koiran oikealle esteelle. Puomi tehtiin sitten alastulon loppu kävellen. Hidastin omaa vauhtia ja kutsuin Tuittua nimeltä. Se reagoi kiltisti ja tassutteli oikeaan paikkaan. Kehuin ja seisotin hetken ennen jatkamista. Radan jälkeen oli ensimmäistä kertaa vahvasti sellainen olo, ettei ehditty ihanneaikaan. Sijoituksesta nyt ei tuolla kankeamisella haaveiltukaan, mutta Sm-nolla olisi toki tervetullut. Tuloksiin ilmestyi siis mukava yllätys, kun alitimme ia:n melkein kolmella sekunnilla. Sijoitus oli viides.

Hyppärillä olisi siis ollut tilaisuus tehdä tuplanolla. Mutta ei. Minä jääräpäisenä typeryksenä tein aivan samanlaisen virheen kuin eilisellä agilityradalla, eli vedin Tuitun ohi sivuttain olevasta hypystä, kun kiirehdin jo seuraavalle esteelle. Ohjaa, älä oleta, ääliö! Mikä siinä on niin vaikeaa? Toinen kielto tuli vielä kepeiltä, jossa Tuittu ei jostain syystä osannut hakea sille yleensä helppoa umpikulmaa, vaan aloitti väärältä puolelta. Muuten ihan jees rata. Tulokseksi 10 ja melkein kuusi sekuntia yliaikaa. Ia oli ehkä hivenen tiukempi kuin agilityradalla... Vaikka kuluuhan kieltojen korjailuihin helposti monta sekuntia.

Jotenkin tämä meneminen on semmoista hakemista, oikea mielentila ja rytmi ei vaan meinaa löytyä. En tiedä, pitäisikö vaan kisata paljon, että saisi hommaan taas jonkunlaista rutiinia.