Eilen treenailtiin jokamaanantaiseen tapaan agiliitoa. Tällä kertaa erona vain se, ettei jaksettu liitelyjen lisäksi enää tokoilla, vaan lähdettiin loppulenkin jälkeen kotiin, jonne päästiinkin vaihteeksi ennen kymmentä.

Taidettiin ehtiä tehdä neljä lyhyehköä hyppyratapätkää. Tuittu oli oikein mainio, enkä itsekään mokannut kuin muutaman kerran. Eniten taidettiin hinkata yhtä putki-putki -kohtaa, jossa ensimmäiseen putkeen olisi pitänyt saada lähetettyä kaukaa ja toiseen taas käännettyä tiukasta mutkasta. Onnistuihan sekin lopulta tosi pienellä kaarteella, vaikka niin kiire toiselle putkelle tuli, että itseä hirvitti... Kisassa olisi varmaan tullut otettua varmemman päälle, vaikka ei pitäisi.

Yhdellä radalla sain taas hyvän muistutuksen siitä kuuluisasta "ohjaa, älä oleta" -teesistä. Vaikka hyppy näyttää ohjaajan mielestä olevan ihan loogisena jatkona edelliseltä hypyltä, ei se koira sinne ohjaamatta mene (varsinkin, kun ohjaajan liike suuntautuu poispäin)! Agilityhän on hemmetin yksinkertainen laji: koira tarvitsee vain ohjata rata läpi este kerrallaan. Mikä siitä muka sitten tekee niin vaikeaa?! ;)