Eipä natsannut tänäänkään Lempäälän kokeessa. Oltiin koiran kanssa molemmat vähän pihalla (rutiinit ihan hukassa), ja kerättiin pisteitä säälipojot mukaan lukien 3-tuloksen verran. Kokeen alkukin oli jotenkin ihan epätoivoinen, kun yhtäkkiä koe vaan alkoi yksilöliikkeillä. Myöhässä tullut ensimmäinen koirakko starttasikin toisena juuri ennen meitä, ja olin koko ajan vähän epätietoinen omasta suoritusvuorosta.

Mutta näin siis tänään:

Seuraaminen 8 - Säälipistelinjalla aloitettiin ;) Alussa en oikein saanut koiraa mukaan ja muutenkin tuli haahuilupätkiä. Hidas seuraaminen ja pari muuta pätkää meni kyllä hyvin. Lyhyistä siirtymistä oli kaksi askelta oikealle ja vasemmalle. Oikeat meni hyvin, vasemmat huonosti, ja perusasentokin jäi tekemättä.

Istuminen 9 - Tämä onneksi onnistui! Sanallista arvostelua ei saatu, mutta voisin veikata pisteen menneen varmistelusta ja/tai hitaasta istumisesta. Mutta pääasia, että se istui.

Luoksetulo 6 - Ylläri. Tuittu oli noussut maasta istumaan ja tuli taas niin lujaa, ettei puhettakaan pysähtymisestä. Maahanmeno ok. Jotenkin pitäisi saada Tuittu tulemaan joko treeneissä lujempaa tai kisassa hiljempaa...? Pitäisköhän vaihtaa ennen pysähtymisiä eri luoksetulokäskyt? Pieni ennakointikaan ei tässä tilanteessa haittaisi...

Ruutu 0 - Tuittu meni vauhdilla ruutuun, mutta jäi sen oikeaan reunaan. Pysäytys- ja maahanmenokäskyistä se siirtyi ruudusta ulos.

Hyppynouto 10 - No tää oli kyllä oikeestikin tosi hyvä :)

Metallinouto 9 - Otti kapulan aika hyvin, tuli takaisinkin jopa löysää laukkaa. Perusasento jäi vajaaksi.

Tunnari 7 - Ja taas päästiin säälipisteosastolle. Tuittu _käytti_ väärää suussaan, mutta toi oman... Tässäkin lisäksi perusasento vino. No, yksi koira sai kuulemma vitosen, vaikka _toi_ väärän.

Kaukot 6 - Jätössä kaksi maahanmenokäskyä, ensimmäisessä istumaan nousussa kaksi käskyä, maasta seisomaan nousussa kolme käskyä... Vaihdot sinällään oli tosi hyviä.

Kokonaisvaikutus 9 - Niin, mainitsin jotain niistä säälipisteistä... Ei vais, Tuittu oli kyllä ihan kivasti mukana, ja olihan tässäkin taas paljon hyvää.

Paikkamakuu 10 - Tää otettiin siis viimeisenä. Eipä ollut hirveesti enää motivaatiota. Onneksi kuitenkin menin, saatiin ihan hyvä harjoitus. Tuittu jäi makaamaan toinen tassu koukussa, mutta palatessani olivat molemmat suorana. Ihan tattina se ei siis ollut pysynyt. Vapautuksen jälkeen juostiin lujaa autolle syömään iltaruokaa. Ainakin Tuittu tiesi tasan tarkkaan, mihin mennään ja mikä siellä odottaa :)

Loppulukemat siis 220. Luoksetulo on edelleen se pahin murheenkryyni, muut liikkeet ovat aikalailla hienosäätöosastoa. Oma käyttäytyminen pitäisi myös saada koetilanteessa rennommaksi, lievä jäykkyys haittaa ainakin seuraamista ja kaukoja.