Viikko on mennyt Pirkkalassa koiria hoitaessa, eikä olla treenailtu taas mitään. Tuitulla kyllä on riittänyt ihan kivasti aktiviteetteja serkkupoikien ja Valma-kissan kanssa ;) Eilen käytiin sitten Valkeakoskella kolmen startin agikisoissa ja päästiin *helpotuksen huokaus* taas välillä niiden nollienkin makuun.

Aamu alkoi aika masentavasti Johannan mukavan kimurantilla radalla. Haastavin kohta oli kepeille vienti, jota päädyin yrittämään lievästi epätoivoisella tavalla ennen keppejä valssaten. Ei se nättiä ollut, mutta sain kuin sainkin Tuitun oikeaan väliin. Se ei tuntunut kuitenkaan pääsevän hyvään pujottelurytmiin, vaan sekosi taas muutaman keppivälin jälkeen... Jos lähellä olisi ollut seinä, olisin varmaan hakannut päätäni siihen ja lujaa. Ohjasin Tuitun takaisin keppien alkuun, ja matkalla se käväisi kääntymässä putkessa - hylly siis samaan rahaan. Puomi mentiin radalla kahteen kertaan, joista ensimmäiselläTuittu livisti valssatessani puomin päässä. Se tuli kuitenkin alas asti. Uudestaan puomia mentäessä otettiin sitten vähän varmemman päälle ja Tuittu pysähtyi nätisti tassut maassa.

Vaikka mieliala ei ollut tuon keppisählingin takia kovin korkealla, yritin tsempata Eija Berglundin agilityradalle ja erityisesti onnistuneeseen pujotteluun sillä. Noustiin suosta niin kömpelösti kuin nyt suosta voi noustakin, ja tehtiin kunnon kankinolla. Mutta nolla kummiskin, virheetön pujottelu ja virheetön rata! Olo ei ollut muuta kuin uskomattoman helpottunut. Tällä radalla ei ollut puomia, mutta keinu mentiin kahteen kertaan. Molemmat olivat hitaita ja epävarmoja, jouduin varmistelemaan ja kannustamaan ihan tosissani. Loppusuoralla päätin jostain käsittämättömästä syystä tehdä putken jälkeen suunnittelemani valssin sijasta persjätön, ja eihän siitä mitään tullut. En tee persjättöjä oikeastaan koskaan ja nyt meinasin ajaa Tuitun ohi 2.viimeisestä aidasta. Sain sen hyppäämään väärältä puoleltani hankalasta kulmasta, enkä voinut kuin nauraa omalle typeryydelleni. Miiakin sanoi rataamme katseltuaan, että Tuitun ilmekin oli ihan hämmentynyt, että "Mitä ihmettä sä nyt siinä yrität?!" Tehtiin uramme muistaakseni ensimmäinen plusaikainen nolla, ia ylittyi kuudella sadasosalla ;)

Edellisen tuomarin hyppyradalle olikin jo huomattavasti helpompi ja rennompi lähteä. Tosin rataantutustumisessa olin läkähtyä helteeseen ja ihmettelin, mistä saan potkua juosta kisassa heti kolmantena. Jostain sitä tuli sen verran, että tehtiin ihan sujuva, joskin vähän vaisu nolla, jolla sijoituttiin pitkästä aikaa toisiksi.