Ja niinhän siinä kävi, että haettiin eilen Turusta kolme hyllyä. Kyllä kannatti nousta (viideltä aamulla) siihenkin päivään...

Ensimmäinen rata oli ihan perushelppoa vääntöä ja kääntöä ja selvitettiinkin se loppusuoralle asti. Keinulla iski sitten vanha mystinen peikko ja Tuittu hyppäsi pois kesken kaiken :( Olin aika paljon edellä (yritin vedättää ja saada samalla linjaa loppusuoralle) ja Tuittu otti kutsumiseni vissiin vähän turhan kirjaimellisesti. Hyllytettiin ottamalla keinu uudestaan. Puomin kontaktilla koira oli taas täysin hallinnassani, vaikka juoksin hidastamatta lähes puomin päähän asti. En pysäyttänyt, vaan annoin Tuitulle luvan jatkaa, kun se oli hipsinyt ihan alapinnalle asti.

Kaksi viimeistä rataa olivatkin Mujusen taattua "juokse henkesi edestä" -laatua. Ei oikein napannut. Agilityradalla (jolla ainut kontakti taas keinu) päästiin joten kuten kepeille asti, jossa Tuittu sitten taas sekosi. Kiva, jos tästä tulee nyt joku ongelma... Tuollakin oli tukiraudat peitetty hiekalla, mikä tuntuu nyt jotenkin häiritsevän Tuittua. Keppien sisäänmeno sen sijaan oli tosi hyvä, umpikulmaan ulkokautta heittäen. Loppurata meni sitten miten sattuu, kun ei riittänyt motivaatiota siihen hengen edestä juoksemiseen. Hylly sieltäkin sitten.

Hyppis oli vielä veemäisempi. Ensin juostiin suoraa kentän laidasta laitaan, mm. neljä suoraa putkea peräkkäin, mutta loppusuoralla piti kierrättää väkinäisesti hyppyjä takaa ja viedä ansaesteiden välistä. En keksinyt tutustumisessakaan mitään luontevaa tapaa ohjata loppua, ja kun asenne oli muutenkin se, että rata on syvältä, niin tietäähän sen, mitä siitä tulee. Kaksi ylimääräistä hyppyä Tuittu taisi hypätä ja kolmas hylly oli plakkarissa, jee!

Ainut mikä tänään meitä suosi, oli arpaonni. Joka kisassa arvottiin yksi palkinto osallistujien kesken, ja ekassa kisassa onni suosi Tuittua, joka sai Eukanuban herkku- ja lelukassin. Koira siis oli tyytyväinen, ja sehän tässä kai on tärkeintä :)

Silti se nollalukko pitäisi jotenkin saada auki täältä ohjaajan pääkopasta...