Eilinen pitkäperjantai oli nimensä veroinen, kun "käväistiin" Helsingissä semmoinen 14 tunnin agikisareissu. Käteen jäi hylly, nolla ja vitonen, sekä Tuitulle herkkuja ja uusi kovaääninen vinkulelu. Kontaktien treenaaminen ei sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaan.

Ensimmäiselle radalle en taas saanut oikeaa fiilistä, vaikka yritin kovasti keskittyä. Radalla oli pari mutkikasta kohtaa, ja vaikka yritin ottaa ne haasteena, taisin kumminkin sortua pelkäämään vaikeuksia. Heti alussa oli semmoinen ärsyttävä välistätyöntö-kiepsautus, joka meni meiltä tosi huonosti. Ja jos rata alkaa huonosti, on sitä tunnetusti aika vaikea enää pelastaa... Seuraava hankalahko paikka meni kyllä vielä ihan hyvin. Keinun jälkeen oli kaksi hyppyä suoralla, mutta keinun linjasta oikealla puolella. Jos lähti keinulta koiran kanssa yhtäaikaa, oma linja veti helposti koiran ohi jälkimmäisestä hypystä. Suurin osa juoksikin kohdan ulkokautta ja toisella hypyllä leikaten, mutta päätin kokeilla vähän riskillä sisärataa. Jätin Tuitun reilusti keinulle, sain oman juoksulinjani suoremmaksi ja Tuittu ajautui jälkimmäiselle hypylle kuin itsestään. Tähän olin tyytyväinen. Ilo loppui sitten lyhyeen, kun hyllytettiin seuraavaan kuvioon, joka taisikin olla radan suosituin kämmäyspaikka. Puomi, putki ja aa olivat vierekkäin, n. metrin päässä toisistaan. Putkensuu oli vielä vähän kontakteja kauempana, ja sinnehän se koira olisi pitänyt saada. Sorruin klassiseen virheeseen tällaisessa kohdassa, eli jäin varmistelemaan, kun olisi pitänyt vain ohjata putkeen. Tuittu haki ensin puomia, ja kun jäin rääkymään sitä toiseen suuntaan, se kävi läppäämässä aata.

Radalta piti poistua heti hyllyn jälkeen, joten ei päästy sähläämään loppuradan kuvioita. Koska puomi oli sopivasti matkalla maaliin, päätiin hyödyntää sen kuin ohimennen kontaktille pysäyttämisen muodossa. Ja paskanmarjat. Tuittu himmasi kyllä sen verran, että ehdin helposti valssaamaan puomin päähän (kuten olin radalla suunnitellut tekeväni), mutta mua kohti tullessaan se loikkasi kontaktilta sivuun. Ei ollut enää pokkaa pistää koiraa takaisin kontaktille, vaan poistuin radalta (lämppäriesteille palkkaamaan puomin kontaktille...). Tää olisi ollut kiva nähdä videolta. Itselle tuli myöhemmin mieleen, että olisiko Tuittu ottanut painetta musta ja ikään kuin väistänyt hyppäämällä. Sama onnistui kuitenkin lämppäripuomilla ennen ja jälkeen radan, joten jotenkin mun täytyi käyttäytyä oudosti.

Muutaman tunnin tauolla ennen seuraavaa rataa yritin kovasti kerätä itseäni ja löytää tsemppiä loppupäiväksi. Toinen rata olikin mukavemman tuntuinen, joskin haastavia kohtia siitäkin löytyi. Radalle lähtiessä oli kuitenkin paljon varmempi olo, ja tiesin meidän pystyvän siitä selviytymään. Kepeille vienti oli yksi radan virhemagneeteista. Aloitus oli tosi tiukassa kulmassa poikittaisen hypyn jälkeen. Osa kierrätti hypyn suosiolla pidempää reittiä, osa veti koiran hypyn ja keppien välistä, jolloin riskeinä oli keppilinjan ylitys ja kielto liian pitkän kaarroksen takia tai aloitusvirhe kepeiltä liian tiukan käännöksen jälkeen. Meiltä tämä kohta meni ainakin omasta mielestäni oikein hyvin, Tuittu kääntyi hypyltä melkein siivekettä nuollen ja haki oikean välin tiukasta kulmasta. Puomia mentiin koiran kanssa yhtä matkaa, ja aloin himmata ehkä alastulon puolivälissä. Tuittu tassutteli alas asti oikein kuuliaisesti, mutta jotenkin en sitten malttanut pysäyttää ja seisottaa sitä kunnolla. Oli vissiin vähän liian hyvä vauhti päällä ;) Loppuratakin eteni ihan sujuvasti ja päästiin maaliin ilman virheitä. Yllätyksekseni sijoituttiin lopulta neljänneksi (59 koirasta!) ja saatiin palkintokin. Kisoissa palkittiin poikkeuksellisesti neljä parasta, mikä selvisi mulle vasta, kun meitä kuulutettiin palkintojenjakoon. Olin juuri tulossa halliin sisälle, ja oven avatessani kuulin, kun Tuittua kaipailtiin...

Hyppyradalle lähtiessä olo oli entistä varmempi. Rata oli mukavan joutuisan tuntuinen, enkä löytänyt sieltä mitään pelkäämisen arvoista. Sillä sorruttiin sitten taas vaihteeksi todella alkeelliseen ja typerään kieltoon sarjassamme "Ohjaa, älä oleta!". Eli ahnehdin vähän liikaa yhdessä putkeen lähetyksessä ja vedin Tuitun siitä ohi. Muuten ihan sujuvan ja menevän tuntuinen rata.

Oli muuten kiva pitkästä aikaa keskittyä ihan muiden ratojenkin seuraamiseen kunnolla, sitä odotteluaikaa kun oli. Ihaillen ja vähän kateellisenakin sai seurata muutamia suorituksia. Miten upeita koiria ja taitavia ohjaajia täällä onkaan! Suurimman vaikutuksen muhun tekevät ohjaajat, jotka antavat rata radan jälkeen kaikkensa ja tekevät koko ajan täysillä töitä. Niinhän se on, että jos haluaa koiran tekevän parhaansa, pitää pistää itsensäkin likoon.

Siihen kun pystyisi joskus itsekin!