Eilen hakutreenit raunioporukalla, taas uusi alue Toimelantien varressa. Lähtiessä katselin ulkona näkyvää auringonpaistetta, tutkailin lämpömittaria, muistelin kotimatkalla puhaltavaa tuulta, ja mietin kuinka paljon huhtikuussa voi pukea vaatetta. Pitääkö laittaa pipo? Onneksi laitoin. Ja onneksi pakkasin reppuun myös itselleni naureskellen yhden ekstrapaidan, vaikka päällä oli jo monta. Tarpeeseen tulivat, oli tosi kylmä.

Olin suunnitellut ottavani tänään taas vaihteeksi ilmasuja, mutta alueeseen tutustuessani päätin vaihtaa plaania. Tallattiin nimittäin ylileveä alue, jonka molemmilla puolilla oli tienylitykset, joten halusin ottaa mieluummin pitkiä pistoja suorilla palkoilla.

Ensimmäinen ukko meni oikeaan etukulmaan puolipakona (myötätuuleen). Ensimmäinen lähetys meni maalimiehen näyttäytymisestä huolimatta mönkään, kun Tuittu jäikin haistelemaan lähetyspaikan tienoille. Toinen lähetys oli sitten hyvä, vaikka maalimies olikin valmiina piilossa. Piilo oli heti tien toisella puolella, eikä tiestä tällä pistolla ollut haittaa.

Toinen ukko oli sitten vasemmassa etukulmassa valmiina. Tällä puolella olin ajatellut Tuitun saavan tuulesta apuja, mutta tuulipa päättikin pyöriä vähän miten sattuu, ja itse asiassa Tuittu taisi saada hajua jo oikean puolen toisesta (siirtyvästä) äijästä. Se lähti kyllä (ja lujaa!) oikeaan suuntaan, mutta kääntyi viimeistään tien kohdalla oikealle ja teki matalan tyhjän piston. Yritettiin turhaan pari kertaa, mutta autettiin sitten koiraa hei-huudolla, jolla se lähtikin suoraan piilolle.

Seuraava ukko oikealla ja viimeinen vasemmalla olivat muistaakseni aika samanlaisia. Eli ensin huono, liian lyhyt tyhjä pisto ja uudella yrityksellä perille asti. Oikeanpuoleinen taisi löytyä normaalin tuittumaisen mutkittelun jälkeen, mutta viimeiselle se teki uudella yrityksellä oikein hyvän ja tarpeeksi syvälle irtoavan piston.

Keskilinjanameilla tehtiin vielä loppuun yksi leikkipako, koiran ollessa jo ilman liivejä ja kaikkea. Tuittu varasti lähetyksessäkin, mutta tämän tarkoitus olikin vain saada loppuun suora pisto ja hyvä fiilis. Siinä onnistuttiin.

Mietittiin noita vajaita pistoja ja todettiin, että viime aikoina treenatut tyhjät ovat kenties saaneet ne aikaiseksi. Koira on oppinut, että riittää kun käy vähän heittämässä lenkkiä ja palaa takaisin, ei siellä välttämättä ketään ole. Vaikea sinänsä kuvitella tuota ajatusmallia koirasta, jota ennen ei saanut metsästä pois millään ilveellä, kun sen sinne kerran lähetti... Jotenkin pitäisi ilmeisesti nyt löytää se veitsenterä, jolla keikutaan ohjattavuuden (nykyäänhän Tuittu tulee lähes aina luokse, kun sitä kutsuu!) ja sopivan itsenäisyyden kanssa. Ja vähän aikaa kannattanee painottaa löytöjä ja jättää tyhjät vähemmälle.

Huoh. Jos mulla on joskus pk-rotuinen koira, niin mähän tuun hulluksi tämän lajin kanssa. Tuitun kanssa kun ei ole mitään kisapaineita, niin näihin ongelmiin voi suhtautua vähän kevyemmin.

Hauskaa treeneissä oli muuten Tuitun vauhti. Se on mun mielestä ollut muutamissa viime treeneissä vähän puolivaihteella - kyllähän se lujaa juoksee, mutta menosta on puuttunut se jokin. Eilen se sinkoili taas kuin mikä lie aropupu, ja sen liikkumista oli hauska katsoa. Varsinkin lähetyksissä kiinnitin huomiota eroon. Muutaman kerran pikkumusta räjähti liikkeelle kuin tykin suusta, niin että itsekin yllätyin. Koominenhan se on sakemanninkuva liiveissään juoksemassa, ei siitä mihinkään pääse ;)