Tänään treenattiin hakua (raunioporukalla) Lahdesjärvellä, samassa maastossa kuin viimeksi. Pakkanenkin lauhtui kuin tilauksesta mukavaan seitsemään-kahdeksaan asteeseen. Meitä oli vain neljä ihmistä ja kolme koiraa, joten saatiin varsin nopeat ja leppoisat treenit. Mikä tosin kelpasi vallan mainiosti mulle, kun olin eilisestä agisählystä aivan jumissa. Tuntui, että kaikki mahdolliset lihakset, mitä tästä kropasta löytyy (ok, se ei ole paljon...) olivat kipeinä. Meillähän oli agisählyturnauksessa hurja ja voittamaton Tamskin joukkue, joka koostui lainamaalivahdista (suurkiitos Takut!) ja viidestä kenttäpelaajasta. Peliä yhtään tuntevat osaavatkin laskea, että tuolla kokoonpanolla vaihtomiehiä on pyöreät nolla. Parhaimmillaan muilla joukkueilla oli pelaajia kolme kentällistä. Kolmea 20 min peliä (joista kaksi ensimmäistä n. 5 min välein) voisi siis sanoa jotakuinkin rankaksi kokemukseksi.

(Niin, ja se voittamaton tulee siitä, että hävittiin kaikki pelit. Mutta ompahan helppo parantaa ensi vuonna!)

Takaisin aiheeseen. Jatkoin Tuitulla ilmaisutreeniä, ajatuksena oli vaikeuttaa piiloja edelliskerrasta. Ensimmäinen ukko oli vasemmalla, melkein etukulmassa, mutta osittain näkyvissä. Lähetin Tuitun polkua pitkin, se meni suoraan ukolle ja toi rullan, tosin samaa reittiä. Tämä hyvä. Toinen oli sitten oikealla, lähempänä, mutta paremmin piilossa. Tämäkin hyvä, ei mitään ihmeellistä. Kolmas oli aika helppo, näkyvissä, eikä kauhean kaukana. Ilmaisu hyvä. Neljäs ja viimeinen ukko oli myös aika lähellä, mutta piilossa lakanan alla. Sillä tuli taas tyypillinen Tuittu-lähetys, eli vaikka sain koiran kuonon oikeaan suuntaan, se kiersi piilolle kuitenkin vasemman kautta, mihin oli vilkuillut. No, ilmaisu oli kuitenkin tosi hyvä. En edes kutsunut/kehunut, mutta Tuittu lähti silti tuomaan rullaa.

Eli hyvin meni. Tuntui, että irtorullan tuominen on loksahtanut aika hyvin Tuitun päähän. Nyt pitäisi vaan osata edetä oikein ja vaikeuttaa treenejä sopivasti...