Oltiin tänään rauniotreeneissä ensimmäistä kertaa uudessa ryhmässä. Oma ryhmämmehän kutistui kesän aikana kolmeen (ei siitä sen enempää...), joten se päätettiin yhdistää toisen pienryhmän kanssa. Nyt siis tiedossa pitkiä iltoja raunioilla, jos ryhmän kaikki kahdeksan jäsentä ovat paikalla. Tänään meitä oli kuusi ja selvittiin n. 2,5 tunnissa. Tuittu oli viimeisenä, joten päästiin treenamaan aika pimeässä.

Takakasalla oli kolme äijää, joista vain yhden sijainnin tiesin etukäteen. Se oli uudessa maakuoppapiilossa aidan vierustalla ja tarkoitettu vähän niinkuin viimeiseksi ja helpoksi ukoksi. No, Tuittuhan bongasi sen ensimmäisenä lähdettyään porhaltamaan taas tuhatta ja sataa pitkin aluetta. Sieltä siirryttiin aidanviertä pitkin telineille päin, ja toinen ukko löytyi melko helposti betoniputkesta.

Ensimmäiseksi tarkoitettu ukko olikin yllättävän vaikea. Se oli betoniputkessa aika alueen rajalla. Tuittu oli juossut aluksi ihan vierestä ohi, ja pyöri nytkin sitkeästi siinä ympärillä. Annoin sen tarkistaa rauhassa (no "rauhassa"...) aluetta ja lähetin sitten uudestaan oikeaan suuntaan, jolloin ukko viimein löytyi.

Tuitulla oli kaulassa uusi vilkkuheijastin, mutta silti mulla ei ollut välillä mitään käsitystä sen liikkeistä. Kerroinkin suurimmaksi ongelmaksemme hallinnan ja sen, että koira ei aina oikein malta käyttää nenäänsä, joka sillä kyllä toimii ihan moitteetta. Kovasti uusi kouluttajamme kehui Tuitun työskentelyä ja oli sitä mieltä, että sen treenejä pitäisi vaikeuttaa lisäämällä esim. häiriötä. Tottahan se onkin, että samanlaisia treenejä junnaamalla ei edistystäkään tule.