Nyt on sitten elämämme ensimmäiset SM-kisat käyty. Toivottavasti kerta ei jää viimeiseksi, sen verran mukava ja antoisa viikonloppu vietettiin. Joskin myös rankka, väsyttävä, kuuma, hikinen...

Kokonaisuuteen olen näin jälkikäteen ihan tyytyväinen. Vaatimattomat tavoitteet saavutettiin, koira toimi kivasti ja ensi vuodellekin jäi sopivasti petrattavaa ;) Joukkueradasta kehitin itselleni kamalat paineet, enkä oikeastaan jännittänyt etukäteen mitään muuta. Startattiin joukkueen toisena koirakkona heti yhdeksän aikaan lauantaiaamuna. Tero ja Tara olivat tehneet ensimmäisellä kierroksella vitosen ja vähän yliaikaa, joten menestyäksemme oli vähän niin kuin pakko tehdä nolla... Vaikka ratamme ei ollut täydellinen (olin yhdessä vaiheessa vähän myöhässä), niin olen kyllä tosi tyytyväinen, että onnistuttiin se nolla tekemään! Tiukahko ihanneaika alittui 1,17 sekunnilla. Myös Tara ja Tinka sekä Kaisa ja Minka (meidän joukkueellaamme oli kyllä hienon sointuvat nimet ;)) tekivät virheettömät ratasuoritukset, mutta ajat menivät vähän yli. Joukkueen yhteistulokseksi tuli 6,03 ja sijoitukseksi 30 joukkueen joukosta kahdeksas. Ei siis ollenkaan hullummin. Jos oikein etsimällä etsitään meriittejä, niin oltiin myös Tamskin parhaiten pärjännyt säkäryhmä ;)

Päivän toiseen kisaan (normaali kisa 3-luokille) lähdinkin positiivisin ja rennoin mielin ilman minkäänlaisia suorituspaineita. Tavoitteena oli lähinnä saada kontaktit onnistumaan... Otin jopa ihan tietoisen riskin alun kepeille lähetyksessä, vaikka toiselta puolen ohjaten olisin saanut sen onnistumaan paljon todennäköisemmin. Tuittu kuitenkin hakeutui ihan hyvin oikeaan väliin, mutta sain sen jollain hihkaisullani / pompahduksella tulemaan pois jostain toisesta välistä. Kepeiltä siis vitonen. Muuten rata meni ihan kivan tuntuisesti. Aan kontaktit (kaksi kertaa) olivat ihan ok, vaikkeivat kovinkaan hallitut. Koska alla oli jo se vitonen, päätin ihan tosissani yrittää pysäyttää Tuitun puomille. Olen yrittänyt sitä kyllä turhaan ennenkin, mutta liekö sitten helle sen verran hillinneen Tuitun menohaluja, että nyt sain sen ihan oikeasti kontrolliin. Se pysähtyi kontaktille liian aikaisin, ja hivutin sitä askel askeleelta aina maahan asti. Tuli vähän epätodellinen olo, mutta sain tuosta kyllä kovasti uskoa jatkoon. Aikaahan kieltoon ja pysäyttämiseen kului vaikka kuinka, mutta yllätyksekseni ehdittiin nippa nappa (löysään) ihanneaikaan.

Saunan ja kuuman mökkiyön jälkeen herättiin sitten taas helteiseen sunnuntaiaamuun. Päivä alkoi minien yksilökisalla, jossa startattiin mukavalla paikalla numerolla 19. Rata oli nopeatempoinen juoksurata, jonka haasteet keskittyivät pariin ansapaikkaan ja hankalaan kepeille vientiin. Rataprofiili ei ollut kyllä yhtään itselleni mieleinen, mutta pakkohan siihen oli yrittää asennoitua. Selvitettiin meille vaikein kohta (se kepeille vienti) virheettä, joskaan ei sujuvasti eikä suunnitelman mukaisesti, mutta sitten tein alkeellistakin alkeellisemman virheen loppusuoralle lähdettäessä. Miten se juttu menikään ohjaamisesta ja olettamisesta... En siis ohjannut Tuittua yhdelle hypylle ja sehän paukautti siitä ohi. Kieltämättä kaivelee vähän vieläkin, sillä ilman kieltoa oltaisiin voitu jopa ehtiä ihanneaikaan ja päästä finaaliradalle. Nyt sijoituksemme hyppyradalla oli huikea 74. ;) Mutta kuten jo alussa totesin, jääpähän petrattavaa ensi vuodelle...