Kyllä tää pienen mustan koiran kanssa touhuaminen on välillä aika rankkaa, pakko myöntää. Oltiin tänään Eteläpuistossa (tai sen viereisellä nurmikolla) tokotreeneissä, ja Tuittu päätti taas kiristää ohjaajansa hermoja ihan urakalla. Ettei kato vaan ole liian helppoa ja mukavaa.
Aloitettiin ruudulla, joka siis eilen sujui varsin mukavasti. Lähetin Tuitun ensin n. 15 metrin päästä (mittasin jopa matkan askelilla!), mutta eihän se ymmärtänyt yhtään, mitä piti tehdä. Yritin pari kertaa uudestaan samalta etäisyydeltä, mutta koira jäi puolimatkaan ihmettelemään tai kävi tutkimassa kulmamerkkejä. Lyhyen aikalisän aikana se sitten livahti haahuilemaan, josta sain sen kuitenkin melko kivuttomasti takaisin. Jatkettiin sitten ruutua ihan lyhyeltä matkalta, jolloin sainkin Tuitun hakeutumaan kosketusalustalle. Parin onnistuneen toiston jälkeen lähetin sen pari askelta kauempaa, ja se lähtikin ruutua kohti. Merkkien luona se kuitenkin alkoi ikään kuin etsiä ruutua, mutta olikin saman tien melkein tiellä... Käsittämätön koira...! Huutelin ja metsästelin sitä aikani, mutta en taas saanut siihen _minkäänlaista_ kontaktia. Jossain vaiheessa se sitten vain päätti luovuttaa ja tuli luokse.
Huoh. Ei kai tässä auta kuin hommata Tuitulle jonkunlainen liina kaulaan ja harkita kenties räminäpurkin käyttöä. Vaikka olen jo tietyissä tilanteissa oppinut ennakoimaan ja estämään noita livahduksia, niin Tuittu voi näköjään tehdä sen ihan koska vaan. Tämänpäiväisellekään en keksinyt oikein mitään syytä. Toki alla oli vähän hankaluuksia ruudun kanssa, mutta oltiin kuitenkin juuri saatu hyvä onnistuminen, josta palkkasin. Ja toisaalta en jaksaisi enää yrittää perustella noita millään "epävarmuudella" tai "virheistä loukkaantumisella", kun kyseessä lienee kuitenkin ihan rehellinen keskisormen näyttö... Rasittavinta koko jutussa on kuitenkin se yllätyksellisyys. Koko ajan pitää olla varuillaan, eikä koiraa voi päästää hetkeksikään tiukan valvonnan alta. Ja silti se saattaa lähteä...
No, kun olin siis saanut Tuitun takaisin liekaan, otettiin tietenkin vielä pari ruutuun lähetystä. Välimatkaa oli se pari-kolme metriä ja hihna roikkui kaulassa. Kaikki kolme toistoa menivät ihan nappiin.
Sitten otettiin seuraamista liikkeenohjajan käskytyksellä. Yhdessä täyskäännöksessä (juosten) Tuittu bongasi "jotain" ja menetti kontaktin ja paikan ihan täysin. Nappasin sitä hihnasta ja niskasta ja varmaan vähän joka puolelta, ja tehostin viestiä muutamalla tarkoin valitulla sanalla. Loppuseuraamisen kontakti pysyi taas moitteetta. Seuraamispaikkakin oli kuulemma ihan ok, ei mitenkään toivottoman väljä. Parin askeleen siirtymiset yms. pikkusälät oli myös ihan ok, paitsi peruutus vähän mitä sattuu. Peruutuksessakin Tuittu kuitenkin haki mielestäni oikein hyvän perusasennon.
Loppuun otin vielä muutaman tunnarin "makupalasyötillä". Ensin vääriä kapuloita oli kaksi, mutta parin toiston jälkeen lisäsin mukaan toiset kaksi. Vaihtelin myös oman kapulan paikkaa, jotta Tuittu joutui edes vähän etsimään eikä hakenut namia vain ulkomuistista. Kerran jätin namin pois, jolloin Tuittu toi oman - taas lyhyen harkinnan jälkeen, mutta tosi siististi.
Miten sama koira voikin olla ensin maailman rasittavin otus ja seuraavalla hetkellä niin taitava ja yhteistyöhaluinen pikkupalveluskoira?! Olen yrittänyt kysyä Tuitulta, mutta se ei vastaa.
Kommentit