No niin, tänään oltiin sitten kevään ensimmäisissä rauniotreeneissä. Ensin treenattiin alkeiskurssilaisten koirat ja Tuittu sai kerätä autossa energiaa. Se ehti kerätä sitä ihan riittämiin.

Otin Tuitulle kolme vierasta äijää, kaikki valmiina. Ensimmäinen oli etunurkan betoniröykkiössä ja osottautui taas tavallisen hankalaksi. Tuittu sai hajun nopeasti, mutta ei meinannut millään paikallistaa oikeaa piiloa. Taisi vähän jo keskittyminenkin herpaantua, kun se kiersi monta kertaa piilon ohi ja ympäri. Lopulta se sitten löysi oikean betonirummun ja maalimiehen jo palkatessa vielä reiän sisällekin.

Toinen oli pimeässä huoneessa. Lähetin Tuitun edelliseltä piilolta eteenpäin ja lähdin itse kulkemaan samaan suuntaan. Tuitulle iski taas kauhea haahuilu, enkä meinannut millään saada sitä oikeaan suuntaan. Voi kyllä olla, että se sai jo vähän hajua viimeisestä äijästä, mutta otin sen kuitenkin uudestaan viereen ja lähetin koppia kohti. Sisälle Tuittu löysikin sitten hyvin, mutta... Maalimiehen kertoman mukaan huoneen lattialla oli nameja, eikä Tuittu kiinnostunut maalimiehestä ollenkaan niitä kaivellessaan! Lopulta maalimies kutsui Tuittua, että sai sen palkattua. En tiedä, miten tilanteessa olisi kannattanut toimia tai olisiko sitä pitänyt yrittää korjata, vaan jatkoimme eteenpäin. Hommaa vaikeutti vähän sekin, etten itse nähnyt mitään, pimeässä huoneessa kun olimme. Olen toki aina tiennyt, että Tuitun vahva maalimiesmotivaatio on nimenomaan makkaramotivaatiota, mutta oli tuo silti siltä aika kummallista käytöstä.

Viimeinen äijä oli sitten helpommin häkkipiilossa. Nyt Tuittu työskenteli jo vähän skarpimmin, tarkisti alueen ja löysi maalimiehen. Ja vastaanotti palkan ihan tyytyväisenä ;)

Loppuun otin vielä vähän pöytiä ja telineitä. Pöytiä oli kaksi, ja ne Tuittu haki hyvin, kun oli nähnyt minun vievän makupalan. Yhtä pöytää kokeilin ilman namia, eikä se oikein toiminut. Pöydillä pysymisessäkin oli vähän ongelmia. Telineillä aloitin pituudelta, jolla laitoin makupalan kipossa hypyn taakse ja lähetin Tuitun sivultani. Ensin se yritti kiertää, mutta seuraavilla kerroilla hyppäsi hyvin, lopulta kolmea rimaa vajaan täyden mitan. En sitten osannut lopettaa ajoissa, vaan yhdellä yrityksellä Tuittu taas kiersi ja vähän sille ärähdettyäni se karkasi raunioille. Sarjassamme urani tähtihetkiä... Etukasalla oli tietenkin vielä porukkaa treenaamassa ja Tuittu ehti luikkia melkein sinne asti. Onneksi siellä ei ollut sentään koiraa suoritusvuorossa ja sain Tuitun kiinni ennen kuin mitään traagista pääsi tapahtumaan. Mutta hitto että hävetti. Otin sitten vielä yhden pituushypyn ja muut telineet hihnassa.

En tiedä, onko Tuitulla kevättä rinnassa, vai onko se vain jostain syystä taantunut, mutta se on kyllä ollut viime aikoina aika mahdoton. Eihän se missään vaiheessa ole ollut mitenkään täysin käsissä, mutta tuntuu, että ollaan otettu reilusti takapakkia näissä hallittavuusasioissa. Tulee juuri tuollaisia tilanteita (yleensä karkaamisia), joissa Tuittuun ei saa mitään otetta. Tänään karkaaminen tuli tilanteessa, jossa Tuittu huomasi tehneensä virheen, joten saattoihan se olla vähän sijaistoimintaakin. Vaikka enemmän musta tuntuu, että se vain käytti tilaisuutta hyväkseen.