Tänään Ylökkin agikisat Hämeenkyrössä. Persiilleen meni. Noin niin kun nätisti sanottuna.

Ensimmäisellä radalla sählättiin heti alkumetreillä, kun kadotin Tuitun selkäni taakse. Se kohta pelastettiin virheettä, ja seuraava kämmi tulikin vasta melkein loppusuoralla, puomilla, josta Tuittu hyppäsi pois ylösnousulta. Ei noista pienen mustan koiran aivoituksista ota selvää, mutta se tuli radalla aikaisemmin olleen keinunkin tosi varovasti. En vaan mitenkään keksi, mistä se olisi voinut kehittää minkäänlaisen keinukammon. Noh, pian puomin jälkeen Tuittu sitten hyllytti radan hyppäämällä yhden aidan väärään suuntaan.

Toinen rata alkoi ihan lupaavasti, mutta sitten otettiin maailman turhin kielto aalta. Josko tällaisten mokien myötä oppisi ajan myötä ohjaamaan olettamisen sijaan... En tosin ollut ainut huolimaton ohjaaja - muutama muukin vetäisi koiran aan ohi olettaen, että kyllä se nyt sinne menee. Muiden töppäilyjä katsoessa tajusi, miten huonosti oli tullut itsekin ohjattua. Noh, eipä jäänyt nolla tästä kiinni, sillä otettiin sitten vielä varmuuden vuoksi hylly keinulta. Tuittu hyppäsi keinulta pois ennen kontaktia, joten otin esteen uudestaan sen enempää hyllyä edes ajatellen. Halusin vaan Tuitun tekevän keinun rauhassa oikein, kun se tuntui tänään olevan ihmeen ongelmallinen.

Kontaktivirheitä ei otettu ja pujottelutkin sujuivat molemmilla radoilla moitteetta, mutta kaiken kaikkiaan jäi kieltämättä aika p***a fiilis. Semmoinen turhautunut ja epätoivoinen olo, kun ei onnistuta sitten millään. Pikku hiljaa alkaa myös tulla paniikki puuttuvien sm-nollien suhteen...