Aamulla oli pakkasta "vain" 10 astetta, joten päästiin pitkästä aikaa hakutreeneihin. Oltiin NPKH:n radalla. Otettiin neljä äijää suht lähelle keskilinjaa, kaikki lakanoiden alla hyvin piilossa. Ei tunnu kovin mielekkäältä juoksuttaa pikkukoiraa umpihangessa 50 metriin asti, joten sen treenejä vähän helpotetaan näillä lumikeleillä. Ensimmäisellä pistolla Tuittu vähän haahuili ja oli kuulemma ollut jo ihan piilon vieressäkin. Ilmeisesti keskittymiskyky oli vähän kateissa, kun ollaan hakuiltu viime aikoina niin harvakseltaan. No, töitä se teki tapansa mukaan sinnikkäästi, ja ensimmäinen äijäkin löytyi lopulta. Loput kolme löytyivät helpommin, kakkonen ainakin ihan suoraan.

Varsinaisessa hakutyöskentelyssä ei ollut siis mitään erikoista, ihan perustreeni. Tuittu oli tosiaan vähän intoa piukassa ja maltti kadoksissa, mutta ei sen touhu mennyt mitenkään överiksi. Positiivista oli huomata, että Tuittu ihan oikeasti alkaa pysyä myös jonkinlaisessa hallinnassa... Meidän alkuaikojen hakuiluhan oli vähän semmoista, että kun koiran lähetti pistolle, niin se saattoi kiertää koko metsän, jos ei heti löytänyt maalimiestä. Pois sitä ei saanut millään. Maalimiehen luona mun piti ehtiä kytkeä se palkkaamisen aikana, tai muuten se saattoi livistää saman tien etsimään seuraavaa äijää. Nykyään voin sentään kuljettaa sen vapaana takaisin keskilinjalle, mikä on siis jo aikamoinen saavutus ;) Ja voi sitä edistymisen tunnetta, kun ensimmäistä kertaa sain kutsuttua koiran takaisin sen lähdettyä vinolle pistolle! No joo, jutun pointin oli tarkoitus olla se, että vaikka Tuittu oli tänään vähän täpinöissään ja oli muutaman kerran lähdössä pistoille ihan omin luvin, niin sain silti pidettyä sen jotenkin aisoissa.

Pienen mustan koiran kanssa oppii iloitsemaan pienistä asiosta :)