Eilen oltiin aksaamassa. Reetta koutsasi ja oli tehnyt vauhtipätkän, jossa oli vaikeaa keppikulmaa ja takaakiertoja.

Jumitettiin Luun kanssa radan alkupuolella olleeseen kuvioon, jossa en vaan ehtinyt takaakierrosta seuraavaan takaakiertoon. Turhautti jo, kun en edes tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Muuta kuin olla nopeampi... Lopulta jatkettiin vaan siitä eteenpäin, mutta loppupätkäkin tökki ja koirakin alkoi olla läkähdyksissä ja roiski rimoja.

Toisella kierroksella uudella sinnillä saman haasteen kimppuun. Kun tajusin laittaa apuriman ekaan takaakiertoon, homma alkoi sujua kuin taikaiskusta. Koko ongelman ydin oli siinä, että Luu hyppäsi ekan takaakierron liian tiukasti ja ristiin, jolloin tuli huonolla linjalla jatkoon. Apurima antoi mulle ratkaisevat hetket lisää aikaa ja koiralle paremman linjan. Harmi vaan, että kisoissa tämmöisiä ei vissiin saa käyttää ;) Mutta tällä konstilla saatiin kerran mentyä koko kuvio puomille asti. Kerran kyllä myös törmättiin päällejuoksussa, kun olin edelleen vähän myöhässä - ja Luu ei ole meistä se, joka tämmöisissä tilanteissa väistäisi.

Loppuradassa oli lähinnä jotain rytmitysongelmia. Olin itse jotenkin tosi huono. Joko ennakoin liikaa (ohjaaajan jarrutukseen täydestä vauhdista Luu reagoi tosi hyvin, pitäisi muistaa!) tai sitten jäin katselemaan Luun hyppelyä ja myöhästyin jatkosta.

Jyrkässä leikkauksessa kepeillä Luu oli myös aika herkällä. Tuli pois, jos lähdin liikkeelle väärään aikaan. Kun maltoin antaa aikaa, kepitteli kyllä ongelmitta loppuun asti.