On se aika hassu <3

Tokoiltiin valkkuryhmän kanssa Hakametsässä. Oltiin koko porukka kasassa ja jakauduttiin kolmeksi. Jostain syystä onnistuttiin nyhräämään koko ajan samassa läjässä, vaikka kenttä on aika iso. Tuli siis kivasti häiriötreenejä, kun tehtiin yhtäaikaa luoksetuloja ristiin ym. mukavaa. Oltiin Maijun kanssa pari.

Tehtiin paikallaolot alkuun. Laitoin makuussakin vaihteeksi namit tassujen päälle. Tämä ok. Istumisessa toinen tassunami oli jostain syystä tippunut tassun viereen. Kun kyselin Luulta syytä tähän, se oli ihan nolona :D Treenikaverit yrittivät puolustella, että sen oli varmasti vain tuuli pudottanut.

Erikoiskoira Luun teemana olivat liikkeiden välit, joihin halusin häiriöitä. Tehtiin siis liikkeitä suht kisamaisesti.

Ensin seuraamista. Maiju heitti ennen liikkeen alku verkkopallon kentälle ja tähän Luu jäi ilmeisesti vähän kiinni (vaikka ei edes vilkaissut sinne päin), sillä oli alkuun tosi keskittymätön. Muutenkin vähän keuli ja itse en osannut kävellä käännöksiä ollenkaan, joten ei kauheen hyvä.

Siirtymä tunnariin. Luu kulki sivulla tapansa mukaan lasittunut katse eteenpäin nauliintuneena, kun Maiju veti yhtäkkiä karvalelun sen nenän eteen ja alkoi hihkua. Tuli niin yllärinä, että itsekin hämmennyin :D Mutta mitä tekee Luu? Ottaa salamana maailman tiiveimmän katsekontaktin ohjaajaan ja kulkee vierellä sen näköisenä, että tähän halpaan en todellakaan mene! Oli niin nopea ja tomera reaktio ja itseensä tyytyväinen koira, että revettiin kyllä molemmat Maijun kanssa nauramaan :D Sama toimi myöhemmin muillakin häiriöillä, esim. namien tunkemisella kuonon eteen.

Saisko koekehään ottaa mukaan avustajan häiriköimään koiraa liikkeiden välissä? Ja toki liikkeissäkin? ;)

Tunnarissa palkkasin katsekontaktin sivulla ja lähetin lennosta. Hyvin malttoi tehdä, vaikka ei näyttänyt niin lupaavalta se kapuloille meno. Palautuskin ihan reipas.

Sitten ohjattuun. Merkillä ensin istumaan ja siitä käskyn jälkeen seisomaan, ok. Muuten normisti.

Luoksetulo piti ottaa maahanmenoon asti kisamaisesti ja siitä vauhtipalkka. Vaan jumiuduttiin ekaan stoppiin, kun Luu meni istumaan...! Teki tämän muutaman kerran, jonka jälkeen otettiin häiriöt avuksi. Kun pysäytin seisomaan, Maiju huuteli Luun kohdalla istu-käskyä. Tällöin seisominen luonnollisesti onnistui :D Kun koitettiin ilman "apuja", istui taas... Tehtiin siis lopuksi kisamainen setti istu-käskyhäiriöillä, että saatiin onnistumaan...

Luoksetulon jälkeen Luu kävi vaihtamassa lelunsa siihen Maijun verkkopalloon, joka lojui edelleen kentällä.

Vielä kaukoja, joista vaan eka istuminen. Piti sitäkin hinkuttaa muutama kerta, kun oli ensin tahmea.

Lopuksi kaikki yhes koos. Luu teki jääviä. Kerran seisoi istumisen, muuten kai ihan kivasti. Seuruu keulii.

Noudon palautuksia muovi- ja metallikapuloilla. Vähän plääh, mutta tuli kuitenkin ilman mitään nihkeilyjä.

Ruutua. Lähinnä alkua, sitten kerran palkka merkistä ja kerran ruutuun. Hyvin nämä, paitsi aluista piti vähän neuvotella. Sai palkkaakin lopulta :)