Tuitun ja Luun (ja vähän Nipsunkin) kuulumisia
Tänään siirryttiin sitten teiniosastolle ja kävin treenaamassa Nipsun kanssa Katin seurana. Senioriosasto sai tehdä kontakteja (ja Tantsu keppejäkin!) ja näytti konkreettisesti syyn siihen, että teiniosaston kanssa satsataan kontaktien opetukseen vähän eri tavalla :D Svantekin loikki ihan innoissaan. Mä kyllä luulen, että se teki väärin ihan tahallaan, että sai mennä uudestaan ja uudestaan ;) Tuittu aiheutti huvitusta steppailullaan. Pitäisi saada se kyllä videolle... Se tulee ihan siedettävästi 2on2offiin, mutta jos en sillä sekunnin kymmenyksellä vapauta sitä palkalle, se alkaa säätää. Ylös, alas, ylös, alas... välillä katse muhun, välillä palkkaan. Hermo ei vaan kestä sitä paikallaan odottamista ;) On se aika hassu otus <3
Nipsu aloitti kontakteilla. Koska alan turhautua saman hinkkaamiseen, Kati sai mut yrittämään askelta eteenpäin. Ensin tehtiin puomilla muutama toisto löysällä hihnalla, vähän käskytystä tiukentaen. Paikka on Nipsulla vähän hakusessa, mutta kyllä se käskyyn reagoi ja teki muutaman ihan makean stopin oikeaan kohtaan. Sitten kokeiltiin ihan kokonaan ilman hihnaa, koska ajattelin sen kuitenkin vaikuttavan. Kati vahti palkkaa. Näinkin saatiin jopa pari hyvää, mutta muutaman kerran Nipsu meni pitkäksi (pysähtyi kumminkin) tai pysähtyi vähän liian ylös. Jatkan varmasti vielä hihnan kanssa, mutta nyt tiedän, että voin jo vaatia Nipsulta jotain. Pitäisi tehdä apuohjaajan kanssa niitä, että juoksen itse edellä (tai jossain muualla kuin siinä vähän perässä). Nyt, kun olen itse aina hihnan päässä, Nipsu reagoi todennäköisesti myös omaan liikkeeseeni.
Aata tein kolme kertaa löysällä hihnalla, siinä ihan hyvät kontaktit. Keinua ei tänään otettu ollenkaan. Keppejä tehtiin vain kaksi kertaa, koko 12 pätkää hihnassa. Molemmat hyvin, joskin pidin aika tiukkaa tuntumaa.
Sitten väsäsin hypyistä ja putkista 15 esteen radan, jossa oli vähän tiukkaa vääntöä ja jyrkät kääntymiset suorasta ja u-putkesta. Kerran mentiin muuten nollana, mutta yksi rima tippui. Radalla oli oikeastaan vain yksi vaikea kohta, eli semmoinen sylkkäri / poispäinkäännös, josta piti irrota kahdelle hypylle ja putkeen. Saatiin se lopulta onnistumaan, mutta ensin piti keskustella siitä, reagoidaanko tässätykseen vai roiskaistaanko haltuunotosta huolimatta pitkä hyppy, lähdetäänkö vekityksellä kiertämään koko este ja tullaanko sylkkäriin mukaan vai lähdetäänkö räkyttäen juoksemaan vaan jonnekin.
Mutta niistä putkista Nipsu kääntyi ihan superisti! En tajua, mitä sille on tapahtunut, mutta en valita :) Se kääntyi 180 astetta suoran putken jälkeen, kun olin itse seuraavan hypyn takana vastaaottamassa :) Toki nämä vaativat ankaraa äänenkäyttöä (putkeen lähetetään käskyllä TÄSSÄTÄSSÄTÄSSÄ!!!), mutta kai tähän maailmaan ääntä mahtuu...
|
|
Pieni musta koira
Tuittu

Kuva Lea Nissinen
FI AVA TK 2 BH
Diki-Diki Hania
Schipperke
narttu
s. 8.12.2001
Agility:
FI AVA
1 x hyppyserti
13 x SM-0 2010 (1 x tupla, 2 x tripla)
Pohjois-Hämeen PiirM3 2007
Pohjois-Hämeen joukkue-PiirM1 2007 ja 2009
Pohjois-Hämeen agility-cupin mini-luokan voitto 2005
TamSKin vuoden minikoira 2006-2008
Vuoden agility-schipperke 2007-2008
Toko:
TK 2
Vuoden toko-schipperke 2003-2006
Muuta:
29.8.2004 Hyväksytty BH
16.10.2005 Lt +213, laukausvarma
Se oma bordercollie
Luu

Kuva Lea Nissinen
Tending Impressive
Bordercollie
narttu
s. 14.10.2009
Välillä lainassa:
Tulevaisuuden Touho
Nipsu

Bumtsi Bum Madam Butterfly
Shetlanninlammaskoira
narttu
s. 26.8.2008
Om. Eija Rantanen